Paluu Suur-Manilaan
Herättiin kuuden aikaan aamulla, aamutouhut käyntiin ja loput tavarat reppuihin, ja aamiaista, jonka jälkeen käveltiin porukalla tien varteen. Sitä ennen hyvästelin Melindan keittiössä, toivotin Jumalan siunausta, ja että nähdään taas sitten jouluna. Hän ei halua lähteä tien varteen saattamaan saati hyvästellä kummemmin, sillä muutoin täytyy alkaa pyyhkimään pienellä pyyhkeellä kostuvia silmiä. Isä-Rogelio nosti painavan rinkkani (varmaan 15-17 kiloa) toiselle olallensa, kannatteli sitä yhdellä kädellä tukien helpon näköisesti ja kantoi mutaisia riisipeltojen penkereitä pitkin tielle.
Tricyclekyyti tuli siihen pian, lastattiin kimpsumme siihen ja sanottiin jäähyväiset perheenjäsenille. Pari päivää yli kolme viikkoa vierähti maalla perheen parissa. Vilkutettiin menopelin etääntyessä, ja pieni haikeus valtasi minut ihan kostuttaen silmiä.
Päästiin odottelemaan Bugasongin keskustaan matkakojun luokse, ja vaikka oli kehotettu tulemaan ennen kahdeksaa paikalle, niin saatiin sitten odotella bussia siellä pari tuntia, tyypillistä Filippiineillä. Onneksi viereisessä risteyksessä viihdykettä tarjosi hauska ja energinen liikenteenohjaaja, joka vihelteli ja vislaili pillillänsä erilaisia viserryksiä kuin satakieli, ja viittilöi ja elehti käsillänsä eloisasti, ja hymyili lämpimästi jalankulkijoille jotka ylittivät suojatietä. Liikenteen sujuvuus ja hyvä mieli taattu!
Bussi oli ilmastoitu, ja matka taittui mukavasti Antiquen provinssin halki. Tie kulkee meren sekä vuoriston välissä asutuksen ja riisipeltojen halki. Joskus neljän aikoihin saavuttiin Caticlanin satamaan, mutta saatiin vielä istuksia bussissa varmaan tunti odottelemassa, kunnes saatiin lopulta laivaliput käteen, ja eikun laivaterminaalin kautta laivaan. Nimekseni oli tällä kertaa merkitty ”Joanas Malila”, 41 vuotta vanha, sukupuoli nainen. Vähän nauratti taas, ja muistan miten joskus aiemmin nimekseni oli tulkittu lippuun ”Joanah Mallica”, tai jotain sinnepäin. Terminaalirakennukseen mennessä oli turvatarkastus, ja siinä nähtävästi vain minut tarkistettiin. Naisvirkailija pyysi nähdä ensin laivalippuni, jonka jälkeen katsoi nopeasti reppuun, ja sitten vielä taputteli sivuilta taskujani ja vyötäröä. Sitten käveltiinkin terminaalirakennuksen halki, takaisin ulos ja laivaan.
Laivassa oltiin ensimmäisten joukossa ja saatiin valittua hyvästä paikasta pedit meille, Jennifer alapedille ja minä yläpunkkaan. Syötiin illalliseksi vähän riisiä ja kanaa eväsrasiasta. Appiukko oli herännyt aamutuimaan, teurastanut taas yhden kanan ja laittanut kana-adoboa ruuaksi, ja sitä meillä oli mukana. Yritin lukea jonkin aikaa kirjaa joka minulla oli mukana, mutta iltayhdeksän aikaan väsymys otti vallan ja oli pakko laittaa kirja pois, sanoa vaimolle hyvät yöt, laittaa korvatulpat korviin ja unimaski naamalle, ja vaipua melko pian uneen.
Vaimo herätteli minut aamulla joskus puoli viiden aikaan, sillä laiva oli tullut Batangaksen satamaan Luzoniin, eli Filippiinien pääsaarelle. Laivasta ulos, kävelyä vähän matkaa ja takaisin bussiin, ja matka jatkui kohti Suur-Manilaa aamun valjetessa.
Bussista hypättiin pois Buendian terminaalissa Pasayssa, ja viereisestä Jollibee-pikaruokaravintolasta vaimo nappasi meille ateriat mukaan. Tilasin meille Grab-sovelluksella kyydin, ja heti nappasi, eli ei tarvinnut odotella auton saamista, ja auto saapui siihen hetkessä. Kehuin kuskillekin, että nyt oli kyllä nopein auton saaminen ikinä! Mukavasti päästiin majapaikkaamme Mandaluyongin Hulo-barangayhin taas Acqua Private Residences -rakennuskompleksin yhteen torniin neljänteenkymmenenteenkahdeksanteen kerrokseen ihanaan asuntoon lepäämään. Kuuma suihku tuntui taivaalliselta, ateriat maistuivat ja huitaisin yhden jääkaapin virvokkeista eli kylmän oluen kitusiin siinä myös. Naama oli yhtä hymyä kun pääsi ihanaan isoon pehmeään vuoteeseen puhtaisiin lakanoihin, ja pari tuntia unta teki terää.
