Villa Valderrama Mountain Resort ja vierailu lankomiehen vanhemmilla

Aamiaisen jälkeen lähdettiin porukalla liikkeelle, tien varteen odottelemaan tricycle-kyytiä. Mukana oli vaimon siskot lapsineen sekä lankomies Arielkin jopa, sillä päivän ohjelmassa oli mennä naapurikuntaan Valderramaan, jossa hänen vanhempansa ja muuta sukua asustaa. Harmikseni matkalla tien varteen toinen halpis-sandaalini hajosi, remmi lähti irti ja näki, että läppösen kumipohja on murtunut. Kiina-laatua, ja sieltä ne ovat tulleetkin. Onneksi vaimo osasi laittaa remmin takaisin, ja se pysyi ainakin hetken aikaa, että pääsin tien varteen.

Matkalla näkyi upeita maalaismaisemia, metsää ja valtaisaa joenuomaa sekä kauempana kohoavia vuoria. Perille Valderramaan päästyämme selvisi, että pitäisi vielä hurauttaa moottoripyörien kyydissä uimalaan jonne olimme matkalla, ja sinne ei tosiaan sillä tricyclellä pääsisi. No, kolme kuskia siinä oli pyörineen, mentiin vaimon kanssa yhden kyytiin, ja kahden muun kyytiin sitten kaksi siskoa, Ariel ja kolme lasta. Kypäriä ei käytetty, ja viilettäessämme pitkin tietä mietin, että toivottavasti nyt ei vain käy mitään, mutta nautin sitten upeista maisemista täysillä. En viitsinyt siinä edes yrittää alkaa mitään kuvailemaan, ettei vain tipahtaisi sitten puhelin kädestä. Vasemmalla kädellä pidin kiinni kuskin kuskin olkapäästä ja oikealla kädellä pidin olkalaukkua olallani. Vaimo istui vielä takanani.

Perillä satumainen vehreä metsä ympäröi meitä. Pääsymaksu paikkaan oli 1,5€ per naama, mikä tuntui kuulemma seurueesta hieman turhan hintavalta. Oli ihana pulahtaa uimaan uima-altaisiin metsän keskellä, ja vesi oli ihanan viileää ja virkistävää. Kun oltiin saatu tarpeeksemme lähdettiin kävelemään tietä metsän halki takaisin kunnes moottoripyöräkyydittäjät tulivat meitä vastaan, ja päästiin takaisin Valderraman keskustaan, missä nautittiin lounasta pienen syömälän viihtyisässä katoksessa suojassa paahtavan kuumalta auringolta. Jääkylmä vesi maistui minulle ja join kolme lasillista tuosta vaan.

Seuraavaksi napattiin taas tricycle viemään meidät lähelle paikkaa missä Arielin vanhemmat ja sukulaisia asustaa. Betoniselta tieltä piti sinne vielä kävellä pienen metsän halki. Siinä alkoi näkymään merkkejä polun varrella asutuksesta, nimittäin kamalasti roskia mitkä on viskottu luontoon. Perheen pihapiirissä asusti Arielin isä ja äiti, kaksi veljeä ja veljentyttö sekä 98-vuotias pirtsakka isoäiti, jolla oli oma bambutalonsa siellä. Saatiin kassillinen mangoja mukaan, ja Ariel antoi minulle maistiaisiksi sokeriruokoa, joka purra ja imeskellä siitä makeat mehut.

Lähdettiin tovin päästä paluumatkalle, ja tien varresta tricyclekyyti takaisin perheen maatilan luokse Igbalangaon barangayhin Bugasongiin. Perheen pienin eli Sophia uupui ja nukkui suloisesti vaimon sylissä.