Reissu San Joseen ja taimitarhalta iso lasti taimia maatilalle istutettavaksi

Meillä oli keikka San Joseen, jossa vaimo on opiskellut aikoinaan terveydenhoitoa. Hän on hukannut koulutodistuksen, joten piti lähteä käymään siellä oppilaitoksessa kysymässä saisiko uuden, kopion siis vaikka. Pääsin taas huristelelemaan perinteikkäällä jeepneyllä täällä Filippiineillä! Ei niitä vanhoja hirmuja vielä kiellettykään, ja taitavat tehdä niin, että kaupungeissa saavat ajaa vain jollain tietyillä reiteillä sitten, eivät kaikkialla. Melko täysi oli menopeli, mutta en sentään ihan reisi reittä vasten joutunut istumaan minusta seuraavan naisen kanssa. Matka sujui miellyttävästi maisemia seuratessa takanamme olleesta avoimesta kapeasta ikkunanraosta.

Jeepneyn saavuttua perille San Joseen käveltiin reippaasti bussiterminaalilta vaimon entiseen oppilaitokseen varmaan reilun parin kilometrin matka, ja siinä matkalla alkoi myös vähän ripsimään vettä. Oli aika lämmin pienestä tihkusta huolimatta, ja mua alkoi janottaa aikalailla, mutta marssin vaan hammasta purren, että saadaan asia hoidetuksi, ja sitten joku levähdys tai jotain.

Oppilaitoksen kansiassa asia sujui nopeasti, mutta mitään todistusta, tulostetta tai mitään ei vaimo saanut mukaansa, vaan antoivat kortin jossa on puhelinnumero sitten ja voi parin viikon kuluttua soitella ja kysellä olisiko valmiina noudettavaksi. Ilmeisesti täällä päin asia ei hoidu niin yksinkertaisesti kuin että henkkaria näyttämällä, ja tietokoneelta tulostus samantien. Kyllä huomaa aina välillä, että juu, ollaan kehitysmaassa.

Yritin katsoa Google Mapsista missä sijaitsee lähin Jollibee, sillä olin aiemmin sanonut, että viedäänkö takaisin kotiinmennessä noutoruuat mukana, perheateriat koko perheelle. Matkaa oli 220m siihen lähimpään ravintolaan, mutta kun laitoin Google Mapsin navigoinnin päälle, niin se näytteli mitä sattuu eikä siitä saanut selvää, sillä netti toimi huonosti siellä puhelimeeni, eli yhtä tyhjän kanssa. Tässä vaiheessa alkoi energiat olla jo vähän vähissä itseltäni, ja kysyin Jenniferiltä, että eikö vain kysyttäisi joltakulta, että missä se lähin hiton Jollibee on. ”Pwede ba magtanong? Saan ang pinakamalapit na Jollibee?” näitä kielikurssilta oppimiani fraaseja toistelin mielessäni, ja meinasin, että jos ei vaimo kysy keneltäkään niin minä sitten rohkeana lähestyn jotakuta vastaantulijaa ja kysyn. Siinä samassa rakennusten välistä vasten kaunista sinistä taivasta näin Jollibeen mainoskyltin kuin taivaanportin, siellähän se on! Ja vaimo myös samalla hihkaisi minulle, 5 metriä kun kävelin edellä, ja olin jo ylittämässä seuraavaa isoa tietä Jollibeetä kohti. Pettymys oli tosin suuri päästyämme Jollibeen luokse, sillä siellä oli jono ulos saakka, joten päätin, että otetaan vaan kyyti takaisin bussiasemalle ja jatketaan matkaa.

Bussiasemalla vierähti tovi turhaan kun odottelin kiltisti palvelua kiskalta ostaakseni vesipullot meille, sekä sitten toiselta kiskalta vesipullot ostettuani yrittäessäni maksaa 0,5€ ostosta 16,67€:llä (tuhannen peson seteliä tyrkyttäen aluksi, ei ollut rouvalla vaihtorahaa). Hypättiin jeepneyyn joka lähti samantien matkaan.

Matkalla lähetin viestiä taimitarhalle missä kohtaa meidän tulisi jäädä pois kyydistä ja liten löytää sinne heille. Jonkinmoiset ohjeet sain, ja kuski jätti meidät oikeassa kohtaa kyydistä. Vaimo kysäisi paikalliselta pojalta vieltä oikeaa suuntaa, ja pian löydettiinkin kyseiselle taimitarhalle mistä halusin ostaa hedelmäpuiden taimia perheen maatilalle.

Taimitarhalla päsmäröineet kaksi nuorta tyttöä antoivat vielä kaupanpäälle monia kasvej. Meni ostoksiin kyllä jotain kuutisenkymppiä euroissa, mutta saatiin kolme kääpiökookosta, yksi toisentyyppinen kookospuu, kaksi jättiläisguyabanoa, yksi jättiläisavokado, yksi omenaguava, kaksi lansonesta, kaksi mangosteenia ja yksi kalamansi. Yhteensä neljä kassillista kasveja, kaksi kummallekin kantoon, ja ei muuta kuin takaisin tien varteen odottelemaan kyytiä, mikä osoittautui aluksi hieman hankalaksi. Kello oli jo yli kaksi iltapäivällä, ja olimme vain aamiaisen voimin liikkeessä, ja Jennifer kuulemma oli antanut omasta aamupalastaan siskontytölle osan. Eikä aikaakaan kun känkkäränkkä vähän nosti päätään, tai kuten paikallisesti sanotaan, nagtampo siya, eli hän oli äksyllä päällä. Sanoi, että jos olisi tiennyt miten hankalaa niin einolisi lähtenyt taimitarhalla käymään. Pian sen jälkeen tuli onneksi jeepney joka oli menossa siitä Bugasongiin, pysähtyi vilkutettuamme, ja ängettiin melko täyteen autoon sekaan kasvikasseinemme.

Päästiin Bugasongiin Ilauresin barangayhin siitä jeepneyllä, ja samantien syömälään myöhäiselle lounaalle, molemmat alettiin olemaan aika naatteja siinä vaiheessa, kello oli tulossa kolme iltapäivällä. Tämä syömälä oli jonkin perheen pitämä, ja käytännössä istuttiin heidän olohuoneessaan syömässä sitten. Vaimo valitsi mustekalaa itselleen, ja minä otin porsaanmaksaa. Maistoin palasen mustekalaa, mutta ei, en edelleenkään vaan pidä siitä suutuntumasta. Tilaamani sininen kylmä gatorade-juoma katosi muutamilla hörppäyksillä, ja olin taas energiaa ja tarmoa täynnä jatkamaan matkaamme takaisin perheen maatilalle.

Kun päästiin perille, hetken aikaa ihmeteltiin uusia kasveja, ja sitten mestari-Arielin kanssa alettiin laittamaan paikkoja kasveille ja istuttamaan niitä maahan. Kaiken aikaa tihuutti vettä, ja pian oli vaatteet läpimärät. Siinä vaiheessa ei enää välittänyt, vaan teki. Kädet oli ihan mudassa kun maata niillä möyri. Vain kookokset jäivät vielä istuttamatta, ja niissä onkin oma symboliikkansa mielessäni, siitä sitten lisää tulevassa kirjoituksessa kun istutamme ne tänne.