6 tuntia Dohaan, 9 tuntia Manilaan, ehkä kaksi tuntia unta

Ensimmäisen lennon aikana en nukkunut ollenkaan. Katselin elokuvan, ja sitten innostuimme vieressäni istuneen rouvan kanssa jutustelemaan. Hän oli kotoisin Etelä-Afrikasta, ja oli vierailemassa Suomessa poikansa perheen luona pari viikkoa. Kuulemma se riitti, sillä pojan lapset ovat meluisia ja uppinuskaisia, ja mummin hermot olivat riekaleina. Poika oli Nordealla jokin johtaja, eli hienosti päässyt Suomeen ja kova ura.

Dohan lentokentällä alkoi olo tuntumaan tosi väsyneeltä ja haukottelin paljon. Portin luo pääsi istumaan melkein suoraan, ja sieltä sitten koneeseen siirtyminen. Tällä kertaa kaikkialla ympärilläni näkyi filippiinoja, sekä muutama länsimaalainen turisti. Koneessa minulla oli ikkunapaikka, ja viereeni istuutui nuori filippiiniläispariskunta. En alkanut heidän kanssaan mitään kummempia juttelemaan, ja katsoin taas kaksi elokuvaa. Yritin nukkua sitten, mutta ehkä vain kaksi tuntia onnistuin lepäämään, kunnes sitten alkoi tuntumaan wttei siitä tule yhtään mitään, ja luovutin.

Laskeuduttuamme tutulle Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle kävelin reipasta tahtia maahantuloviranomaisten jonoon, joka olikin jo melkoisen pitkä. Virkailija kysyi minulta tulinko lomalle, kuinka kauan olen täällä, missä aion majoittua, sekä olenko siellä koko ajan vai menenkö muuallekin. Minusta otettiin kuva, ja passiin lyötiin leima viisumin kohdalle, jonka jälkeen pääsin jatkamaan matkaa matkatavarahihnan luokse.

Hihnalla oli valtavasti laukkuja, ja koko ajan tuli lisää. Kun samat olivat kiertäneet jo kolmatta kertaa ympäri eikä rinkkaani vieläkään näkynyt alkoi väsyneeseen mieleeni hiipiä epäilys kadonneesta rinkasta ja ärtymys. Puoli tuntia oli jo kulunut, ja Jennifer lohdutti viestillä, että kyllä se sieltä vielä tulee. Ja niin tulikin, hetken päästä, joten ei muuta kuin rinkka olalle ja menoksi. Marssin suoraan ensin lentokentän automaatille ja nostin kymppitonnin pesoja, ja sitten ulos terminaalirakennuksesta.

Vaimo olo minua jossain piilossa, ensin oli odottanut minua terminaalin sisällä koska ulkona oli kuuma, sisällä taas viileää ilmastoinnin ansiosta. Kuin sattumankaupalla satuin katsomaan oikeaan aikaan oikeaan suuntaan, kun hän kurkisteli kulman takaa ja yritti piilotella. Tilasin meille Grabillä kyydin, ja tilaus onnistuikin nopeasti, mutta pahan ruuhkan takia autoa joutui odottelemaan pitkään. Bongasin sitten meidän automme jonosta, vilkutin sille ja nostelimme laukkumme takakonttiin kyytiin, ja kävimme takapenkille istumaan. Auton kylmä ilmastointi tuntui ihanalta kuumuuden jälkeen, sillä Manilassa oli 33 astetta.

Päästyämme asuntoon odotti täällä meitä pieni tervetuliaisyllätys: hedelmäkori, kauniita kukkia vaasissa sekä makea valkoviini. Jääkaapissa oli kolme pullollista san mig light -olutta. Join yhden oluen, jonka jälkeen lähdimme ulos kävelemään 7-eleven -kauppaan ostamaan aamiaistarpeita sun muuta sellaista. Pieni poika ja vanha mies avasivat siellä ulko-ovet meille, ja annoin heille vaihtorahoina tulleet kolikot lähtiessämme. Parissa paikassa kadulla näkyi pahin pelkoni: torakoita. Yök! Paljon katukissoja näkyi myöskin, niistä tykkään aina ottaa kuvia.

Syötiin illallinen, käytiin iltapesulla, ja uni tulikin pian jo iltayhdeksän jälkeen. Ihana olla taas rakkaan kanssa!