Pitkä ja rankka lentopäivä

Lento Helsingistä Pariisiin oli rankka kokemus, sillä takana olevalla penkkirivillä oli ylivilkas lapsi joka riehui ja kiljui ison osan matkasta, ja kun voimat riehumiseen loppuivat jatkoi hän vain itkemällä ja huutamalla, välillä veti lisää henkeä ja sitten jatkoi, lennon loppuun saakka.

Pariisin kentällä kävelin oikeaa pikamarssia sekä juoksin sitten myös osan matkasta seuraavalla portille. Oli aikamoinen jano, mutta en tohtinut edes pysähtyä ostamaan vettä kioskista kun pelkäsin myöhästyväni Abu Dhabin koneesta. Perillä portilla sitten näkyi ruudulla, että lento lähtee noin puolisen tuntia myöhässä, eli turhaa juoksua ja olisi ehtinyt hyvin ostaa juotavaa. Hikikin siinä tuli.

Lento Pariisista Abu Dhabiin sujui onneksi miellyttävämmin kuin alkutaipale. Koneessa oli kolme penkkiä seinustoilla, ja mulla oli sellaisessa käytäväpaikka, ikkunapaikalla istui nuori arabin näköinen tyttö joka puhui hyvin englantia, ja keskipenkki oli tyhjänä, joten matka sujui mukavasti. Katsoin dokumentin planeetanmetsästyksestä sekä Anthony Bourdainista, jälkimmäinen oli aika surullinen.

Abu Dhabissa vaihtoaikaa oli pari tuntia joten ehdin sitten istuskelemaan lähtöportilla ja lukea yhtä William Gibsonin mielenkiintoista kirjaa.

Viimein koitti matkan kolmas ja viimeinen osuus eli lento Manilaan. Tällä kertaa en katsonut mitään elokuvia, vaan yritin nukkua, ja kyllä se muutamien tuntien ajan jotenkin onnistuikin.

Lento vaikutti olevan jopa etuajassa Manilaan tultaessa, mutta sitten tuli kuulutus, että pitää odottaa laskeutumisvuoroa ja kaarreltiin sitten kaupungin yllä puolisen tuntia ennen kuin kone pääsi laskeutumaan, ja oltiinkin sitten myöhäasä aikataulusta 30-40 minuuttia.

Olin vaihtanut puhelimeeni Smart-operaattorin sim-kortin eli mitä käytän täällä Filippiineillä, ja siihen olin ottanut datapaketin jo aiemmin valmiiksi. Pieni hermostuminen meinasi nousta kun puhelin ei näyttänyt laisinkaan yhdistävän verkkoon, ja kun lopulta yhdisti niin yhteys vaikutti olevan niin surkea, että ei se onnistunut lataamaan mitään. Mietin, että onkohan vaimo hermostunut kun minusta ei mitään kuulu, mutta kun liittymä alkoi terminaalissa toimimaan paremmin näinkin viestit häneltä, että ruuhkan takia hän on myöhässä.

Jono Immigrationiin eli maahantulotarkistukseen oli tällä kertaa todella lyhyt, ja pääsin nopeasti tiskille. Asiointi sujui nopeasti siinä myöskin, ja toivotin filipinoksi hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Palkkioksi tästä sain lämpimän hymyn ja toivotukset takaisin, hyvän mielen.

Nostin automaatilta käteistä, ja sitten terminaalin ulkopuolelle odottelemaan vaimoa. Hetken päästä hän taputtikin minua olkapäälle takaapäin istuessani penkillä odottelemassa. Seuraavaksi yritettiin tilata Grabillä kyytiä majapaikkaan, mutta se vaikutti aika toivottomalta: ei vapaita kyytejä. Lopulta vaimolla tärppäsi, ja auto oli jo tulossa lähellä terminaalin eteen kun kuski yhtäkkiä peruuttikin kyytitarjouksen. Ehkä joku lennosta tarjosi isompaa summaa ja kyydittävä vaihtui. Meillä meni puolisentoista tuntia pelkästään siellä lentokentän ulkopuolella yrittäessämme saada kyytiä.

Jennifer ehdotti, että kävellään lentän luota vähäsen matkaa kauemmas niin ehkä kyydin saisi helpommin. Liikenne oli ihan tukossa siellä isoilla teillä. Yritettiin vähän aikaa Savoy Hotel Manilan edessä taas saada Grabillä kyytiä siinä onnistumatta, ja meinattiin että kun tulee joku jeepney niin hypätään vaan kyytiin ja ajellaan MRT:n luokse, vaikka ei enää junat kulkisikaan niin ehkä saisi kyydin helpommin sieltä sitten, jostain EDSA:n varrelta. Mietin, että lieköhän jeepneykuskit, tai ainakin osa heistä, nyt lakossa Marcoksen julistaman modernisointiprojektin takia, joka on iskemässä köyhiin ja heikossa asemassa oleviin kuskeihin. Yksi jeepney siitä ajoi, mutta ei ottanut odottamassa olleita ihmisiä kyytiin laisinkaan, vaan viittilöi ja ohjeisti toisaalle. Talsittiin sitten parinkymmenen omia kantamuksiaan kantaneiden filippiinojen kanssa ison tien vartta jonkin matkaa, kunnes Jennifer oli napannut meille sähköisen tricyclekyydin millä ajeltiin EDSA:n varteen Pasayn kaupungissa. Näkymä oli minulle ennestään tuttu, Jollibee ja bussiterminaali, sillä olimme lähteneet juuri sieltä viime kesänä bussilla Bugasongiin Antiquen provinssiin.

Sanoin vaimolle leikilläni, että katsotaan kumpi onnistuu hankkimaan meille kyydin ensin. Laitoin Grabin etsimään, ja nappasi heti läheltä. Päästiin vihdoin auton kyytiin, ja majapaikkaa kohti. Öinen Manila viiletti ohitse ikkunoista.

Kello oli yksi yöllä kun pääsimme asuintornin aulaan, ja taas näytti tulevan ongelma vastaan, sillä AirBnB-majapaikkamme emäntä ei ollut mailannut aulan henkilökunnalle tulostamme. Onneksi paikan omistaja oli valveilla, pahoitteli ja sanoi hoitavansa asian heti. Hän oli kuulemma jo lähettänyt tuon sähköpostin pari päivää sitten aulan henkilökunnalle, mutta ei aulavahti tuota sähköpostia jostain syystä löytänyt. Avain meille oli jätetty valmiiksi postihuoneeseen postilaatikkoon ja sain sen sieltä taskuuni.

Heitettiin kantamuksemme asuntoon, ja meitä odotti yllätys pöydällä, nimittäin pullo valkoviiniä, hedelmäkori ja kukka-asetelma. Ei haitannut enää yhtään aiempi hankaluus sisäänkirjautumisessa! Lähdettiin vielä yölliselle kävelylle läheiseen 7eleveniin mistä ostin meille aamiaiseksi nuudeleita ja leipää, sekä pari olutta virvokkeeksi. Kaupan oven avasi nuori poika, ja ulos tullessa sitten siinä oli vielä nuori tyttö ovea avaamassa. Ojensin kummallekin kahdenkymmenen peson kolikot käsiin, ja toivotin filipinoksi hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. En jäänyt siihen kummempia juttelemaan, mutta kuulin perääni heiltä hyvät jouluntoivotukset myöskin iloisella äänellä, sekä ihmettelyn, että tuohan osaa puhua filipinoa! Minut valtasi hurjan hyvä mieli.

Illalliseksi vaimo oli varannut meille ateriat iki-ihanasta Jollibeestä, ja kuuma suihku tuntui todella hyvältä pitkän päivän ja matkan jälkeen. Kuorsaukseni alkoi kuulemma kuulua hyvin pian kun olin sammuttanut valot ja laittanut pään tyynyyn.