Paluumatka Suomeen 2kk jälkeen

Keksin varata meille samasta tornista kahta kerrosta alempaa toisen asunnon yhdeksi yöksi jotta voitiin olla siellä iltaan saakka kunnes aika mennä lentokentälle. Asunnon vuokra oli noin nelisenkymppiä. Pari tuntia odoteltiin tornin aulassa sisäänkirjautumista uuteen asuntoon. Vietiin sinne sitten kantamukset ja syötiin myöhäistä lounasta, ja sitten lähdettiin ulos.

Alkoikin sataa kaatamalla vettä, ja sitä vaan tuli ja tuli. Taifuuni Hannan voimistamat monsuunisateet olivat tosi rankat, ja meinasin jo yrittää meille tilata autokyytiä, mutta sade laimeni hitusen ja Jennifer sanoi, että mennään nyt vaan, joten yhden sateenvarjon suojin ja lätäköissä kipittäen mentiin tricyclepysäkille.

Tricyclekyyti vei meidät EDSA:n lähelle, ja Jennifer kävi heittämässä kamppeita kämpälle. Tämän jälkeen meillä oli tärkeä juttu hoidettavana eli tulostaa DVV:tä varten lomakkeen avioliitostamme Filippiineillä. Jennifer tiesi läheltä tulostuspalveluita tarjoavan puodin, ja kyllä oli nopeaa ja halpaa toimintaa! Laitoin heidän osoitteeseen sähköpostilla tulostettavan lomakkeen, ja ohjeen, että halusin siitä kaksi kopiota, ja vain ensimmäinen sivu kaksisivuisesta tulosteesta kiitos. Ehdin ehkä sanomaan Jenniferille jonkin lauseen siinä, niin minulle ojennettiin jo tulostetut paperit tiskin ylitse, ja palvelu maksoi vain 10 senttiä. Sitten taas kyydillä takaisin asunnolle ja huilaamaan.

Kauhukseni kyseisessä asunnossa näkyi olevan torakoita. Ei mitään isoja hirmuisia, vaan pikkuisia ja muutamat kookkaammat mutta ei nekään kuin pikkusormen ensimmäisen nivelen pituisia. Joka tapauksessa kun nostaa kaukosäätimen pöydältä tai lippalakin lipaston päältä, kengän lattialta, ja siinä samassa sen alta vipeltää torakka.. Ei hyvä fiilis! Onneksemme ei tuossa hieman nuhjuisessa asunnossa tarvinnut yötä viettää. Asunnonhaltija toivotteli viestillä, että toivottavasti saavat meidät taas vieraaksensa ensi kerralla. Heh, turha luulo, tämä oli hätäratkaisu, ja torakka-asuntoon ei palata! Saatiin me siellä silti vietettyä viimeiset yhteiset lepohetket tältä erää, ja käytiin suihkussa kanssa sitten ennen lähtöä lentokentälle.

Varttia vaille kahdeksan tilasin meille kyydin lentokentälle, ja auton kyydissä Jennifer muisti, että eihän me muistettu kynää pyytää lainaan aulasta, kun pitäisi se DVV:n lomake kummankin allekirjoittaa. Auto vei meidät nopeasti Ninoy Aquinon terminaali kolmen luo lähteville lennoille, ja siellä pyydettiin lainaan kynää vartijalta. Ainoastaan lennolle menevät pääsevät sisään terminaaliin näyttämällä lippua tai varausta, eli saattajat ei pääse sisään. Kuten vuosi sitten ja tammikuun alussa, hyvästeltiin toisemme siellä terminaalin ulkopuolella, ja siirryin sisälle ja Qatar Airwaysin tiskille jonottamaan.

Vaikka check-inin on tehnyt verkon kautta, täytyy silti matkatavara saada vietyä tiskille. Tässä jonotusoperaatiossa kesti tällä kertaa noin tunti ja vartti, eli rinkan kanssa jonossa seisoskelua sen verran. Rinkan pistin lattialle ja työnsin ja nostin sitä aina vaan vähäsen jonon edetessä, ja selässä oli pieni selkäreppu joka käsimatkatavaraksi.

Seuraavaksi oli vuorossa sitten Immigration, eli maahantulo, tässä tapauksessa maastalähtö. Rajavalvontapiste, vai mikä nyt olisi parempi termi suomeksi. Minua jännitti siinä hieman, että eikai tule jotain ongelmia tai komenna minua maksamaan jotain lisämaksuja. Kaikki sujui hyvin, ja pääsin siitä nopeasti etenemään kuitenkin.

Seuraavana oli todella pitkä jonotussimulaattori. Laskin, että noin viidenkymmenen metrin pituinen kaista kiemurteli seitsemän kertaa siinä hallissa edes takaisin, eli noin 350 metriä täynnä ihmisiä ja jonoa ennen turvatarkistusta. On se ihanaa kun Suomessa homma hoituu niin jouhevasti (yleensä), että ei ole mitään jonoja ja voi vain kävellä suoraan asioimaan. Kunhan pääsin turvatarkastukseen se oli nopeasti osaltani hoidettu, ja sitten vain odottelemaan lentoa. Reilun tunnin sain istuskella portilla sitä vartomassa.

Aina saan kummastella miten ihmisten saaminen nopeasti ja tehokkaasti lentokoneeseen on niin mahdoton tehtävä, mission impossible! Sinne menee toki ensin vanhukset, lapsiperheet ja pyörätuolipotilaat, ja tottakai Platinum-Gold-Silver-Kupari-Mangaani -asiakkaat sekä bisnesluokka ja ykkösluokka, eli hitaimmat tunarit ensin tukkii väylät ja koneen käytävät. Onneksi kaikille on koneessa oma istumapaikka, kyllä sinne sitten pääsee kyytiin kaikki kunhan on siellä portilla. Surkuhupaisaa touhua vaan aina.

Lentokone oli Boeing 777, kolme penkkiä vieretysten seinien vieressä ja keskellä konetta neljä penkkiä vieretysten, käytävät molemmin puolin. Olin valinnut paikan koneen perään käytävän viereen, jossa kohtaa oli keskellä vain kolme penkkiä, joten ei tarvinnut olla jatkuvasti nousemassa ylös jos keskinmäinen halusi huussiin, meni useimmiten sieltä toiselta puolelta. Uni ei maistunut lennon aikana ollenkaan, tai mitä nyt saattoi silmät mennä hetkeksi kiinni elokuvien lopputekstien aikana. Kaksi elokuvaa katsoin kokonaan ja kolmatta puoleenväliin. Ihan mukavasti sujui lento muutoin. Turbulenssia tuntui olevan aina vähän väliä, iso kone vapisi ja putosi vähän toisinaan. Ruoka oli hyvää eikä nälkä päässyt tulemaan, söin naudanlihaa perunoiden kera ja myöhemmin kanaa riisin kanssa. En nukkunut tällä lennolla ollenkaan.

Qatarissa Dohan lentokentällä oltiin etuajassa alkuperäisestä ajasta viitisenkymmentä minuuttia, mikä tarkoitti minulle sen verran pidempää odotusta välilaskulla. Aluksi sai odotella sitä, että tulisi edes näkyviin tieto lähtöportista, siinä oli jo kahden tunnin odotus. Sitten toiset miltei kaksi tuntia vai puolitoista, että pääsi Helsingin koneeseen. Olin kärppänä kiitämässä lentokentän ihmisvilinän halki kun näin lähtöporttini infotaululta. Vähän jotain suomea kuului jo jostain, ja portilla oli infotauluissa teksti Helsinki ja Temppeliaukion kirkon kuva. Näemmä ulkomaalaisia on tulossa Helsinkiin, voi olla turisteja mutta sitten toki myös opiskelijoita tai töihin tulevia. Vähemmän perinteisiltä suomalaisilta näyttäviä ja suomea puhuvia tuntui olevan lennolla.

Täytyy yrittää tuossa toisen lennon aikana nukkua hieman, sillä alkaa väsymys tuntumaan kehossa ja pääkopassa, silmissä.

Paluu Suomeen ja Helsinki-Vantaan lentokentälle sujui muutoin hyvin, mutta sain odotella matkatavarahihnalta rinkkaani varmaan noin tunnin. Filippiineilläkin on toiminta nopeampaa! Samalle hihnalle tuli kolmen eri lennon pakaasit, ja kun sieltä ei ollut kaikki näiden aiempien lentojen matkustajat ottaneet laukkujaan ne kiersivät hihnalla ympäri ja ympäri eikä hihnalle mahtunut uusia matkatavaroita uudemmilta lennoilta. Luulin jo, että onko rinkka hävinnyt johonkin kun ei näkynyt. Turhauttavaa oli odotella niin kauan. No, lopulta auton kyydissä mieli rauhoittui, oli kaunis ilma ja kotiinpaluu tuntui hyvältä.