Paluu Manilaan, päänsärkyä ja tapaaminen
Viimeinen yö Legazpissa meni huonosti osaltani, sillä nukkumaan tuli mentyä vasta puolenyön paikkeilla, ja oli varmaan virhe siinä myöhään vielä juoda pari lasillista rommikolaa. Nukuin jotenkin huonoissa asennoissa, ja kukot ja koirat pitivät mekkalaa läpi yön, tai ainakin siltä minusta tuntui. Herätessä olin väsynyt, ja hartiat jumissa.
Syötiin aamupalaa, pakattiin loput tavaramme, ja tilasin meille Grab-kyydin lentokentälle, lähdettiin kiireellä majapaikasta. Auton kyydissä ehkä stressasin, että ehditäänkö me ajoissa lentokentälle. Kyllä ehdittiin, ja saatiin odotella siellä tovi ennen koneeseenpääsyä sitten. Kun täytyy toimia ja olla aktiivinen, keho pitää virkeyttä yllä ja unohtuu säryt. Koneessa istuessa aloin huomaamaan miten kipeänä hartiat ja niskanseutu oli, ja se tuntui pahenevan vain, aiheuttavan päänsärkyä kun kipu säteili kallonpohjaan saakka hartioita pitkin.
Manilassa meidän laukut tuli hihnalta ensimmäisten joukossa, ehkä neljäntenä, ja päästiin lähtemään terminaalista nopeasti. Tilasin meille Grab-kyydin tuttuun majapaikkaan Mandaluyongiin Acqua Residences Livingstoneen. Sisäänkirjautuminen on virallisesti kello kaksi, ja olimme vähän ennen yhtä tornirakennuksen aulan sohvalla odottelemassa. Saatiin noin tunti siinä odotella kunnes tuttu Jose-mies tuli hymyillen meitä hakemaan ja kantoi viisitoistakiloisen rinkkani. Rekisteröidyttiin aulan palvelutiskillä, eli annettiin passimme virkailijalle joka otti niistä skannaukset, ja päästiin sitten lähtemään hissiä kohti. Hissillä noustiin 48. kerrokseen, ja tuttuun asuntoon taas. Tämä on nyt kolmas kertamme täällä, palaamme koska tykkäämme tästä paljon. Maisemat ovat upeita, keittiössä on kaikki Jenniferin tarvitsema, asunto on ylellinen ja sänky ihana.
Otin heti ensimmäisenä suihkun, ja sitten sänkyyn lepäämään. Nukuin noin tunnin, kunnes piti nousta ja alkaa tekemään lähtöä tärkeään tapaamiseemme. Olin saanut rakkaalta opettajaltani sekä yhdistystoveriltani paikallisen kontaktin täältä Filippiineiltä, Aurora-niminen nainen joka oli kokenut diktaattori Marcoksen ajan, joutunut pidätetyksi ja vankilaan silloin.
Lähdettiin Grab-kyydillä, ja jo lähtiessä aloin hoksaamaan, että mehän varmaan myöhästytään tapaamisesta hieman, sovellus näytti jotain vartin ja parinkymmenen minuutin väliltä. Viestitin tästä tottakai, ja vastaus oli huojentava, että ei ongelmaa. ”Filipino time!” eli filippiiniläiseen tapaan myöhässä enemmän tai vähemmän.
Kun saavuttiin ravintolaan Cubaossa ostoskeskuksessa olivat rouvat jo pöydässä siellä, ja tunnistin Auroran. Hänen mukanaan oli hänen ystävänsä Tina, joka myöskin oli joutunut vankilaan ja kaltoinkohdelluksi sinä aikana, vaikka oli vain noin kuukauden pidätettynä. Ymmärrätte, mitä pahoja sotilaat saattavat tehdä naisille. Aurora oli ollut pidempään pidätettynä, puolitoista vuotta, mutta hänen kohtelunsa oli onneksi parempaa sillä hänen perheensä hankki hänelle välittömästi asianajajan pitämään puolia.
Juttelin hieman filipinoa siinä tilaisuuksien tullen heille, ja rouvat olivat minusta mielissään, totesivat, että oletpas sinä jotakin! He nauroivat paljon ja sydämellisesti, ja kauniit hymyt valaisivat vähän väliä tilan. Tilasimme pöytään vähän ruokaa, paikallista kare-kare -ruokaa eli härän hännästä tehtyä muhennosta, uppopaistettua kalaa, rouvat ottivat molemmat halo-halo -herkut, ja juotiin Jenniferin kanssa lopussa kahvit. Kahvi maistui väkevältä ja kamalan pahalta vaikka laitoin siihen kermajauheen ja jopa sokeria.
Keskustelumme soljui eteenpäin, ja saimme myöskin Filippiinit-seura ry:tä varten hienon idean järjestää dokumenttielokuvan näytös Suomessa. Kyseinen dokumenttielokuva koostuu Marcoksen ajan uhrien haastatteluista, ja on hyvin vaikuttava ja liikuttava. Tämä oli loistava idea ja innostuin itsekin, että tapaamisesta syntyi jotain konkreettista mitä työstää ja toteuttaa. Minulla on viikko aikaa vielä täällä Filippiineillä, ja rouvat lupasivat ilmoittaa mikäli olisi jokin mielenkiintoinen elokuvanäytös tai muu juttu mitä käydä katsomassa.
Jenniferkin vaihtoi Facebook-tilin tietoja Tinan kanssa, sillä Jennifer mainitsi, että eräs hieronta-asiakas oli kertonut olevansa myös Marcoksen vainojen uhri, ja Tina innostui tästä, sillä he keräävät yhteen kaikkia jotka joutuivat kärsimään niinä aikoina. Lopussa pyydettiin vielä tarjoilijaa ottamaan meistä kuvia useilla puhelimilla. Sanoin rouville filipinoksi, että minulla on ilo tavata teidät, ja siitähän he innostuivat hihkuen ja nauraen niin, että se piti vielä toistaa uudelleen niin, että Tina sai tästä videon otettua.
Päänsärkyni oli vain yltynyt ja sattui aivan vietävästi, mutta tapaaminen meni kuitenkin hienosti ja meillä oli hauskaa. Hyvästit sanottuamme käytiin vielä kyseisessä ostoskeskuksessa ostamassa seuraavalle aamulle paahtoleipää, majoneesia ja kahvia. Kassajonossa kesti tuttuun tapaan todella kauan, sillä myyjä pakkaa aina asiakkaan ostokset kasseihin ennen kuin alkaa ottamaan seuraavaa asiakasta. Oloni oli todella tuskainen säryn vuoksi, ja olisi varmaan pitänyt ostaa päänsärkylääkettä apteekista. Kestin kuitenkin takaisin majapaikkaamme saakka hieromalla niskaani vähän väliä, vaikka ei se kipua pois vienyt. Onneksi Jennifer teki kokovartalohieronnan minulle, joka helpotti päänsäryn pois. Nyt kun pystyin keskittymäänkin taas johonkin muuhun kuin pelkkään kipuun niin ruokahaluni palasi, ja tilasin meille vielä Subwaystä leivät iltapalaksi, ja katsottiin yksi jakso Netflixistä sarjaa niitä mussuttaessa. Yhdentoista aikaan käytiin nukkumaan, laitoin korvatulpat ja uninaamion ja vaivuin aika pian syvään uneen. Heräsin sitten seitsemän aikaan aamulla, ja olo oli paljon parempi kuin edellisenä päivänä.