Yksityinen päiväretki

Olin varannut meille tälle päivälle yksityisen päiväretken, tarkoittaen, että meidän porukassa ei ole muita turisteja mukana. Herätys oli kännykässä 6:30, mutta Jennifer oli kummasti aamuvirkku tänään ja nousi ylös ennen tuota. Meille oli sovittu nouto kello kahdeksan, mutta vähän ennen sitä, ehkä kymmentä minuuttia vaille, Jenniferin puhelin soi ja meitä odotettiin alhaalla. Isossa kaupunkimaasturissa oli Anton-kuskin lisäksi oppaamme Faith joka vaikutti jonkin verran yli parikymppiseltä nuorelta naiselta ja osasi kertoa paljon asioita seudun kasveista, puista ja ruuista.

Ensimmäisenä kohteena oli Hoyop-Hoyopan luolasto. Sen tiedän, että eläin on filipinoksi hayop, mutta tällä luolaston nimellä ei ole mitään viittausta eläimiin, vaan paikallisella bicolanon kielellä se meinaa ääntä joka syntyy tuulen puhaltaessa. Kun saavuttiin luolaston lähtöpaikalle toimisto oli vielä kiinni eikä paikalla ollut ketään. Oppaamme soitteli hieman paikalliseen turismitoimistoon ja sieltä lähti työntekijät tulemaan toimistolle, ja opas viihdytti sillä välin jutustelulla ja yksityiskohdilla kasveista, hedelmistä ja puista. Kuulemma oli ollut viikonloppuna paljon kävijöitä luolilla, ja nyt maanantaina varmaan työntekijät nukkuivat pitkään rokuliaan, hehe.

Luolaoppaamme puhui paljon ja nopeasti, ja päätti varmaan joka toisen lauseensa ”Okei?” Hauska kaveri ja hyvä opas. Hoyop-Hoyopan luolissa oli neljä eri tasoa tai luolaa jotka käytiin läpi. Siellä oli Toisen Maailmansodan aikana ihmiset olleet suojassa, ja luolista oli löydetty ihmisten jäänteitä jotka oli päivätty noin kolmen tuhannen vuoden päähän menneeseen. Suuri osa luolista oli myös ollut veden alla ennen muinoin vedenpinnan ollessa paljon korkeammalla, ja tästä todisteena luolissa oli kivettyneitä koralleja. Nähtiin fossiloituneita ihmisenluita myöskin, käsivarren luut, rintakehän luita sekä kallonpohja. Luolissa lenteli paikoitellen lepakoita, ja yhdessä luolassa oli pohjalla lampi jossa kuulemma eli kissakaloja (tosin paikalliset käyvät pyytämässä niitä salaa syömisekseen joten kalakanta ei voi kovin hyvin).

Lopuksi annoin juomarahaa tälle oppaallemme, ja sitten matka jatkui seuraavaan paikkaan eli Solong-ekopuistoon. Siellä meidän paikallisoppaaksemme siunaantui vähän höpsönhassu kaveri joka veisteli jatkuvasti vitsejä. Käytiin kiipeämässä parin kukkulan huipulle maisemia ihailemaan, ja sitten vaan takaisin alas ja autolle. Boholilla on Filippiinien ”suklaakukkulat”, mutta täällä oli ihan omat kukkulat myöskin. Sain kiivetä kookospalmun latvaan, siitä yksi kuva todisteena!

Päivän kolmas ja viimeinen kohde oli kuin sokerina pohjalla Quitindayn maanalainen joki ja vesiputoukset, ja sinne opas arveli matkan kestävän noin tunnin mutta ehkä meni vain parikymmentä minuuttia niin oltiin jo perillä sillä oli etevä kuski ja hyvän reitin oli valinnut.

Nyt mukaamme liittyi autokuski-Anton sekä opas Faith, ehkä eivät itse olleet käyneet aiemmin tuolla maanalaisella joella tai viime kerrasta oli pitkä aika. Paikallinen opas oli tomera täti, jonka kanssa filippiinoksi vähän juttelin ja vastailin hänen kysymyksiinsä, mistä olen ja minkä ikäinen yms.

Asetuimme istumaan bambusta valmistetulle pitkulaiselle lautalle, ja lautturi köydestä vetämällä ohjasi meidät syvemmälle luolan syvyyksiin pimeyteen jossa oltiin vain parin taskulampun valossa. Vettä tippui pisaroina luolan katosta, ja siellä näkyi myös paljon lepakoita. Meillä oli onneksi puhelinten suojana vedenpitävät pussukat, sillä luolan perällä oli kuohuva vesiputous jonka luokse piti tottakai päästä kiipeilemään ja ottamaan kuvia. Opastäti piti minua ihan kädestä kiinni auttaessa ja varjeli etten vain luiskahda jos jalka lipeää kuohuissa.

P