Päiväkävelyä meren rantaan ja ruokatorille
Tässä asunnossa ei olekaan pimentäviä verhoja, ja lähistöltä kantautuu aamuisin kukkojen kiekunaa, joten heräsin ensimmäisen kerran aamulla kuuden aikaan näihin, noh, hyvä aika käydä vessassa ja jatkaa unia sitten unimaskin ja korvatulppien voimin. Siinä yhdeksän maissa sitten noustiin molemmat. Ulkona oli aurinkoinen aamu, mutta Mayon oli pilvien verhoilema.
Täällä Bicolissa Albayn maakunnassa sijaitseva Mayon-tulivuori on 2463 metriä korkea, ja se on purkautunut viidensadan vuoden tallennetun historian aikana viisikymmentäkaksi kertaa. Nykyinen meneillään oleva purkaus alkoi kesäkuussa, ja lähempänä tulivuorta asuvat ihmiset on evakuoitu kuuden kilometrin suojavyöhykkeeltä pois evakuointikeskuksiin. Jotkut olivat yrittäneet palata koteihinsa jo, sillä sinne jäivät perheiden maatilat, viljelmät ja eläimet, koko elämä. Nämä evakuoidut haettiin toistamiseen alueelta pois poliisin toimesta. En tiedä järjestetäänkö evakuointikeskuksissa jotenkin opetusta koululaisille, vai jääkö opinnot kokonaan toistaiseksi jäähylle. Perheillä nuorista vanhoihin on varmasti hankalaa ja ikävää.
Aurinko paahtoi välillä mukavasti ja toisinaan meni pilveen. Lähiseutu tässä on meille tuttua viime vuodesta, sillä oltiin samassa majapaikassa vuosi sitten myös. Tallusteltiin ensin noin kahden ja puolen kilometrin päähän mustahiekkaiselle rannalle. Selitin Jenniferille, että hiekka ja huokoiset mustat kivet täällä ovat vulkaanista perää ja siksi mustaa.
Käveltiin takaisin päin mistä tultiinkin ja pistäydyttiin yhteen ravintolaan syömään lounasta. Kun nähtiin ruokalistan hinnat niin meinasin, että lähdetäänkö pois, mutta tarjoilija oli juuri tuonut kylmät vesilasilliset meille pöytään, joten jäätiin, ja otettiin vain yksi ruoka-annos mikä jaettiin, ja molemmille kuppi riisiä. Olisin myös juonut yhden sanmiguelin pale pilsen -oluen, mutta eipä heillä ollutkaan niitä. Tilasin meille kalasta tehdyn Bicol Expressin, eli aika tulista oli, mutta todella hyvää! Jenniferille ei ruuan vihreät chilit maistuneet joten söin ne kaikki.
Lounaan jälkeen jaksoi hyvin kävellä taas parin kilometrin päähän kaupungin toiselle ruokatorille. Ostettiin heti hedelmiä minun toiveestani, kaksi mangoa ja kaksi pientä ananasta. Sitten kaksi kiloa riisiä, possun lihaa ilman läskejä, kasviksia ynnä muuta.
Kantamusten kanssa piti vielä jaksaa kävellä takaisin majapaikkaamme parin kilometrin päähän. Olisihan sitä voinut ottaa kolmipyörän eli tricyclen alle, mutta nyt kun kävelyn makuun oltiin päästy niin ei voitu lopettaa vaikka jaloissa jo tuntui.
Kylmä olut maistui ja virkisti ihanasti kun oltiin päästy takaisin majapaikkaan. En kauaa pysynyt aloillani kun päätin lähteä yksin kävelemään ja ostamaan vettä, mehua ja olutta. No, vettä, olutta ja kahvia löysin, mutta siinä se. Takaisin asunnolla en ollut taaskaan kuin yhden oluen verran, sillä ihana vaimoni oli unohtanut ostaa pari juttua ruokaamme varten ja minun piti lähteä taas ulos niitä etsimään. No ei se mitään, sain oluesta voimaa ja kävelin jonkin matkan päähän 7eleven-myymälään ostoksille. No suolaa sieltä ei kuitenkaan löytynyt, joten kävin sitten varmaan ainakin viidestä eri pikkupuodista kyselemässä filipinoksi, mutta vastaus oli aina, että ei ole. Lopulta onneksi meidän kadultamme viereisen kiinteistön puodista löytyi, ja herttainen isoäiti sieltä hymyillen minua palveli.
Lopulta pääsin kunnolla rentoutumaan asunnolla, ja laitoin kylpyveden valumaan, sillä halusin ottaa kunnon kylvyn paikan poreammeessa.
Jennifer hääräili keittiössä eli valtakunnassaan, ja otti itse vielä suihkun ennen kuin käytiin illalliselle ulkona kattoterassilla.
Huomenna aamulla meidät haetaan kahdeksalta päiväretkelle, joten parasta mennä ajoissa nyt mukkumaan. Onpa kiva olla täällä!