Merellinen illallinen
Lounaan jälkeen lähdettiin käymään torilla ostoksilla. Kaksi kiloa riisiä (1,83€ eli kilohinta noin 0,92€), pitkiä papuja ja okraa, kanakuutioita, sipuleita ja kalaosastolta katkarapuja ja pikkuisia rapuja.
Ostettiin pieniä rapuja puoli kiloa, ne maksoi noin 0,67€, neljäkymmentä pesoa. Isot katkaravut maksoi 7,67€ kilo, sen verran niitä otettiin. Kun oltiin vielä viimeisiä aineksia ostamassa niin yhtäkkiä viereeni ilmestyi mies kerjäämään rahaa. Huomasin samantien, että hänen toinen kätensä oli amputoitu, kyynärvarren jälkeen oli vain tynkä. Lykkäsin vähän rahaa hänelle nopeasti, mutta siinä samassa sitten ympärilleni ilmestyi vielä lisää kerjäämään rahaa, muutamia lapsia ja kai vieressä vielä joku aikuinenkin, ja mua alkoi tilanne hermostuttamaan sen verran, että halusin lähteä sieltä samantien. Onneksi ei mitään enää ollut ostettavana, ja lähdettiin torilta nopeasti, ja tien vierestä vaan tricyclen kyydissä takaisin meille päin.
Kerjäämistä vastaan sinänsä ei minulla ole mitään, vain siihen, että miten se tehdään. Jos näen kadun vieressä istuvan vähempiosaisen, vaikkapa vanhuksen tai äidin lapsensa kanssa ja purkki siinä edessä, mieluusti jätän purkkiin hieman rahaa. Paikallisessa rahassa yleensä jotain 20-50 pesoa joka on vähäsen, mutta sillä saa jo ostettua vaikka vesipullon tai jotain pientä suuhunpantavaa. Euroissa tuo summa taas on alle euron, eli enemmänkin voisi toki antaa. Sitten voi taas ajatella, että minun rahani eivät riitä kaikkien maailman kerjäläisten elämää parantamaan, ja eikö se olisi paikallisen valtion asia huolehtia omista kansalaisistaan. Toinen juttu on myös, että tykkään antaa tippiä eli juomarahaa. Joskus taksikyydeistä olen antanut sellaisen 100-150 pesoa ylimääräistä, euroissa se on jotain kahden ja kolmen ruron väliltä. Hyvästä palvelusta ja kokemuksesta siis ylimääräinen palkkio. Mistä en pidä ja mikä saa ärsyyntymään on se, että käsi ojossa tullaan vaatimaan, että anna rahaa. Jos vaan itsepintaisesti ahdistetaan sillä lailla niin yleensä lähden vaan nopeasti kävelemään pois siitä.
Perillä asunnolla Jennifer alkoi tapansa mukaan hääräilemään keittiössä samantien, ja kävin välillä häiritsemässä halauksella tai pusulla.
Vuosi sitten en osannut katkarapuja kuoria ja syödä, Jennifer opetti sen minulle ja niistä tuli yhtä lempiherkkuani. Rapuja en ole juuri koskaan syönyt enkä osaa niitä kuoria mutta nyt päätin kokeilla. Kovin hankalaa se kyllä oli, eikä pienissä ravuissa ollut paljoakaan syötävää, eikä se liha maistunut nyt mitenkään erityiseltä siihen vaivannäköön verrattuna.
