Toisen Maailmansodan museo

Viime vuonna kävellessämme täällä Puerto Princesan laitamilla lentokentän lähellä näimme jonkin pienen museon tien vieressä joka näytti joltain sotamuseolta. Nyt lähdimme siyä katsastamaan aamiaisen jälkeen. Kävelymatkaa oli noin kolmisen kilometriä sinne, ja huomasin miten huonot uudet läppöseni ovat kävelyyn. Muovinen remmi mikä kulkee isovarpaan ja keskivarpaan välistä ei ollut muodoltaan pyöreä vaan suorakaiteen muotoinen, mikä suunnittelun älynväläys! Kävellessä sen kulmat, vaikkakin ovat muovia eivätkä ihan teräviä, hankaavat ihoa varpaiden välistä. Toiseen jalkaan tulikin tästä pieni rakko. Ostettava siis taas uudet muoviläpyskät ja heitettävä nämä kelvottomat menemään. No, tosin pesen nämä ja jätän johonkin näkyvälle paikalle niin saa joku toinen tarvitseva vaikka napata itselleen.

Avonaisessa portissa museon luona oli laminoitu lappu, jossa luki, että museo on tilapäisesti suljettu, ja soita numeroon … Kävelimme silti sisään portista ja kysymään onko museo auki. No onneksi oli, lappu portissa vain hämäsi, lienee jäänyt joltakulta siihen, tai sitten museon työntekijä kaipaa rauhallista päivää ja ettei vierailijoita tulisi häntä häiritsemään.

Sisällä olikin sitten melkoinen kokoelma kaikkea vanhaa sotatavaraa Toisesta Maailmansodasta, kuvia tekstien kera, sekä sitten vielä jotain aseita ja esineitä varhaisemmilta ajoilta, ja kokoelma eri maiden asepukuja tai uniformuja.

Palawanilla taisteli erikoispataljoona, ja seinien valokuvista näkyi japanilaisten kynsistä selviytyneet muutamat amerikkalaiset, ja toki koko joukon nimet oli kirjoitettu yhdelle seinälle. Tapahtumista taitaa olla nyt noin 78 vuotta. Pidän museoissa käymisestä, sillä siten tuntuu kuin pääsisi hetkeksi kurkistamaan historian lehdille, maailmaan ennen omaa olemassaoloani. Luonnonhistoriallisessa museossa fossiileja miljoonien vuosien takaa tarkastellessani ajantaju ja koko olemassaolon käsittäminen joutuu äärirajoille.

Oltiin ainoat kävijät museossa, ja uskon, ettei siellä muutoinkaan kamalasti ole kävijöitä.

Museokäynnin jälkeen käveltiin vielä 600m rantaan jossa käytiin myös vuosi sitten, ja jep, ei siellä edelleenkään voi uida. Vuokrattavana on kelluvia mökkejä huvikäyttöön, en tiedä hinataanko ne sitten kauemmaksi rannasta tai jotain. Jenniferillä alkoi koskemaan vatsaan joten lähdettiin vain nopeasti pois, ja ensimmäisellä kyydillä takaisin majapaikkaan. Harmi vain, että se ensimmäinen tricycle tuli vastaan vasta noin kilometrin kävelyn jälkeen.

Mulla alkoi jaloissa tuntumaan kuuden kilometrin kävely jalkapohjissa koska jaloissa oli ne huonot läppöset mitkä olin ostanut, ja toinen niistä vielä hiersi rakon varvasväliin. Kun päästiin takaisin majapaikkaan niin menin altaalle uimaan, Jennifer jäi lepäämään.