Puolivälissä Cuyo-saari
Iloilon lahdelta päästyämme Sulun meren aavalle alkoi olla ihan mukavaa aallokkoa. Tuuli tuiversi ulkona kannella, ja puhelimesta sai pitää oikein kunnolla kiinni ettei se vain lipsahtaisi alas aaltoihin.
Laivan kanttiinissa oli myytävänä kuppinuudeleita, kahvia, sipsejä ja muita herkkuja. Vähän tylsä laivamatka nyt, sillä ei ole mitään tekemistä, vain maata punkassa. Syötiin illallista, kuppinuudeleita ja Jennifer vielä riisiä päälle. Sitten vaan nukuttiin.
Myöhemmin illalla kun kävin pesemässä hampaita oli vessassa mies seisomassa avoimen ikkunan äärellä joku matkaraamattu käsissään ja ääneen rukoilemassa. Aaltoja oli tosiaan sen verran, että laiva nousi ja laski, toisinaan oikein jysähtäen. Jenniferillä oli hieman huono olo, mutta kaikki pysyi sisällä. Kaikki eivät olleet niin onnekkaita, sillä miesten vessan toinen lavuaari oli tukossa nuudelioksennuksesta, ja yhden vessakopin lattialla näkyi myös.
Heräsin aamuviideltä siihen, että laivaa ei enää keinuttanut niin kuin aiemmin, liike oli rauhallisempaa sillä olimme saapumassa Cuyo-saaren satamaan. Jennifer heräsi kuuden maissa, mutta laivalla kesti vielä puolisen tuntia päästä laituriin. Seinän viereen nostettu avaamaton paahtoleipäpussimme oli houkutellut laivan isot torakat esiin piiloistaan, ja pussissa sisällä oli ainakin neljä valtavaa torakkaa, ja seinän rakosessa näkyi monien muiden liikkuvat tuntosarvet ja ruskeat kuoret. Heitettiin pussi roskiin, ja Jennifer suihkutteli seinän rakoon desinfiointiainetta mikä ajoin inhottavat otukset laivan rakenteiden sisään taas.
Lähdettiin toki heti ulos laivasta kävelemään, ja käytiin samassa hiekkaniemessä kuin aiemmin vuosi sitten. Nyt rannassa oli enimmäkseen merileviä, eikä niin paljoa roskia kuin viime kerralla. Varmaan merivirrat vieneet roskia muualle tällä kertaa. Saarella on myös paikallisten projekti pitää paikat siistinä, ja roskaamisesta voi seurata 2500 peson sakko, eli vähän alle 42 euroa. Siellä järjestetään myös roskien keräämistä talkoilla, hyvä! Muovijätteen määrä maailmassa on surullinen asia.
Käytiin aamiaisella paikallisessa ruokalassa, riisiä ja jotain kalaa. Halpaa, ja nälkä lähti. Jennifer sai aamukahvin. Tunnin verran istuttiin vielä samassa kuppilassa, että hän sai ladattua puhelimeen lisää virtaa. Jälleen kerran loistoehdotus tältä ihanalta vaimoltani: ”Miksi et ottaisi odotellessa yhtä olutta tuolta?” hän kysyi englanniksi minulta. Vastasin filipinoksi ”Bakit hindi?” eli miksi ei. Kello oli kahdeksan aamulla.
Nyt laiva näyttää tulevan täydempään ja ehkä kaikki pedit ovat käytössä. Pulinaa ja ääntä piisaa. Uskon, että isoja aaltoja on myös taas luvassa kun päästään saarten tuntumasta aavalle. Vaikka ostettiin liput tänne ilmastoituun osaan, ei täällä kyllä ilmastointi toimi ja on kuumaa ja hikisen nihkeää. Siitä huolimatta, nyt nokka kohti Puerto Princesaa, Palawania!
