Tarawis-vuori ja koettelemusta jälleen

Päivän ohjelmana oli läheiselle Tarawis-vuorelle meno koko perheen kera, vain Melinda-muori jäi maatilalle. Aamiaiseksi Jennifer laittoi meille kahvia ja paahtoleipiä majoneesilla sekä kurkulla, sitten lähdettiin matkaan.

Pihasta lähtiessä ripautti kevyesti sadetta, mutta se loppui nopeasti. Tienvarressa saatiin odotella tovi ennen kuin tyhjä kyyti sattui kohdalle, ja päästiin sen kyydissä kaikki Jenniferin sedän Romeon maatilan lähelle. Ostettiin karinderiasta eli tienvarren ruokalapaikasta evästä matkaan, riisi oli omasta takaa mutta sen lisukkeeksi ostettiin muutamaa eri sorttia ruokia, sekä neljä puolen litran pulloa vettä. Muut olivatkin jo ehtineet Romeon maatilan luokse sillä välin, ja kun tultiin Jenniferin kanssa pihaan toi Helen-vaimo meille turonit eli perinteiset filippiiniläiset herkut, kai se jotain rasvaista sokerista taikinaa on.

Romeo lähti mukaamme vuorelle kävelemään. Toisinaan hän kertoili englanniksi jotain juttuja minulle. Lapset kipittivät ja välillä juoksivat ylämäkeen, kun taas veljekset Rogelio ja Romeo tulivat perässä verkkaisempaa tahtia.

Oltiin lähdetty matkaan vasta joskus kymmenen aikaan aamulla, ja puolenpäivän aikaan ja siinä iltapäivällä saatiin tuntea päivän kuumuus toden teolla, jyrkempiä mäkiä ylös kävellessä sydän hakkasi ja hiki valui. Join paljon vettä.

Lopulta saavuttiin vuorella sijaitsevaan barangayhin eli kylään, ja siellä oli oma koulukin ja muutamat pikkukioskit. Toisesta sellaisesta löytyi kylmää C2-teejuomaa pienessä pullossa joten ostin sen ja join nopeasti, ehkä alle minuutissa, koko parin desin pullon. Oli hyvä fiilis, että jes, vihdoinkin oltiin perillä täällä ylhäällä! Lähdettiin siitä vielä Romeon ja Jenniferin kanssa valloittamaan korkein huippu vähän matkan päähän.

Vaivan näkö ja kiipeäminen oli kyllä sen arvoista. Huipulta näkyi merelle ja seuraavaan kaupunkiin, ja Romeo kertoi, että Toisen Maailmansodan aikana japanilaiset pitivät leiriään siellä lähistöllä sillä korkealta näki kauas, mahdolliset lähestyvät vihollisen laivat tai lentokoneet. Jenniferin isoäiti koki niinä aikoina japanilaisten miehityksen ajan täällä, evakossa kotoa.

Palattiin alas takaisin kylään, ja järkytyksekseni päivämme ei ollutkaan vielä tässä, vaan piti jatkaa vielä kävelyä perheen vuoristomaatilalle! Polku oli toisinaan mudasta liukas ja välillä oli ihan tuoreita lehmän tai puhvelin kakkusia keskellä polkua. Lopulta polku kävi olemattomaksi ja mentiin matalan aluskasvillisuuden seassa mutaisessa maassa. Mutaantuneet flipflop-sandaalit oli todella liukkaat jalassa, ja multa lähti jopa se varvasremmi irti pari kertaa koko tossusta, mutta onneksi ei revennyt rikki vaan sen sai pujotettua takaisin kiinni. Hetken päästä alistuin ja suosiolla otin ne jalasta ja kannoin kädessäni, sillä paljain jaloin sentään pysyi varmemmin pystyssä. Lämmin muta ja vesi litisi varpaiden väleistä astellessa.

Väsymys painoi, olin juonut paljon vettä ja tuntui, että maha oli täynnä pelkkää vettä, olo ei tuntunut kovin hyvältä, ja matka maatilalle rämpien tuntui vaivalloiselta. Olisin ollut ihan tyytyväinen jos oltaisiin vain sieltä kylästä lähdetty takaisin alas sitä reittiä mitä tultiinkin, kiitos, hieno reissu ja maisemat, aamen! Vaan eikö mitä, piti tarpoa litisevässä vetisessä ja mutaisessa liukkaassa maassa vaan edelleen, ehkä puolesta tunnista tuntiin sieltä kylästä. Alkoi syödä miestä niinsanotusti, korveta hieman. Päästiin perille sitten maatilalle, missä suvun vanha talo pystyssä ja levättiin siellä.

Lähellä näkyi paksu valkoinen ansalanka jonka iso hämähäkki oli kutonut. En ole koskaan nähnyt luonnossa yhtä suurta hämähäkkiä, vaikutti sellaiselta että syö pikkulintujakin jos sattuvat lankaan osumaan. Toinen pienempi hämähäkki killui vieressä elottoman näköisenä, oisko isompi tappanut senkin sitten. Jos moinen sattuisi hiuksiin tai kasvoille osumaan niin voisi lähteä hienoinen kirkuminen.

Kookospuussa kasvoi kookoshedelmiä, joiden pähkinöistä tehdään suklaata. Pähkinä maistui karvaalle kun pureskellen söin sen, mistä Jennifer minulle nauroi, että hölmö, miksi menit sen puremaan koska sehän maistuu karvaalta! Niinpä.. Olisi pitänyt vain imeskellä pähkinöiden päällä ollutta hyvänmakuista hedelmäkerrosta. Muita hedelmiä joista sain energiaa olivat dalandan vihreänä ja raakana(citrus aurantium), guyabano (anona muricata) sekä kookoksen mehu.

Paluumatka maatilalta takaisin sivistyksen pariin oli onneksi helpompi sillä lähdettiin eri reittiä joka oli kuivempi ja helpompi kulkea, ja kävelin taas varvassandaalit jalassa.

Kun päästiin takaisin Romeon maatilalle hän vaati, että vie meidät tricyclellään kotiin, joten jäätiin siihen odottelemaan, koska pyörä oli justiinsa kananmunien jakelukierroksella. No, kolmipyörää odotellessa Romeo halusi esitellä minulle kanalansa, johon on juuri rakentumassa laajennus, jonka jälkeen siellä on sitten tuhat kanaa. Komea oli kanala, ja he myyvät paikallisille kananmunia ja varmaankin kanoja myös. Romeon valtavankokoinen lava-auto ajoi pihaan, ja Jenniferin serkku ja joku toinen sieltä toivat jotain isoja säkkejä, ehkä kananruokaa tai betoniaineksia. Romeo lähtikin heittämään meitä sitten autolla, mikä oli kiva kun aika väsynyt olo alkoi olla. Perillä illallista syödessämme Gracen poika Jacob nukahti olohuoneen bambupenkille, ja nukkui kuin pieni enkeli (yleensä on usein melkoinen kiusankappale). Jennifer nukkui melkein 12h yöunet.

Oli upea päivä yhdessä perheen kanssa, näin paljon tuota vuoristomaaseudun elämää, upeita maisemia ja erilaista elämäntapaa. Hyvin onnellinen ja kiitollinen olo, että saan olla täällä ja minut on otettu perheenjäseneksi.