Herätystä, lisää ostoksia ja katos

Aamulla herättiin aikaisin, mulla oli kello soimassa 6:25, mutta Jennifer halusi siitä viisi minuuttia lisää torkkua. Noustiin aamutoimiin, ja puin ylleni college-housut ja t-paidan, joissa oli viileämmästä aamusta huolimatta pian nihkeän hikinen olo. Nyt ei tarvinnut kävellä tien varteen mutaisinta reittiä sillä päästiin oikaisemaan naapurin tontin hyvien polkujen kautta. Siellä kasvattavat komeita kukkoja, ja niitä on varmaan kolmisenkymmentä.

Kolmipyörällä huristeltiin kaupungin keskustaan. Jennifer sanoi aiemmin, että palvaussessio alkaisi klo kahdeksan aamulla, sitten myöhemmin, että puoli yhdeksältä. Olimme kirkon luona 7:55, ja sanoin, että mennään vaan sisään, siellä on luultavasti tuulettimet.

Sisälle päästyämme yläkerrassa meidät toivotti tervetulleiksi pastori ja hänen vaimonsa jotka olivat kovin ilahtuneita tulostamme. Heidän lapsenlapsensa istui etupenkissä ja istuimme hänen taaksensa. Hän esittäytyi, ja halusi kysyä minulta mitä on suomeksi ”Good morning” sekä ”Praise the Lord”. Innokas nuorimies. Kirkkosalin etuosassa oli jo kosketinsoittimien takana ja bassokitaran kanssa kaksi nuorta tyttöä valmiina soittamaan musiikkia, ja mikrofoni kädessä olo varmastikin myös joku pastorin ja vaimon sukulaistyttö, aikuisikään ehtinyt jo. Pian alkoikin sessio sitten nopeatahtisella iloisella ylistyslaululla, ja siinä monet taputtivat mukana. Koen itse hankalaksi ja kiusalliseksi tilanteet, missä taputetaan, sillä siinä tosi usein sekoaa rytmissä, eikä se taputtaminen ole mikään autonominen prosessi joka vain itsestään tapahtuu, vaan vaatii keskittymistä ja silti joskus siinä menee sekaisin rytmissä. Eli en tykkää, mieluummin tuollaisina hetkinä pidän kädet yhdessä joko selän takana tai edessä.

Varmaan kahden tai kolmen ylistyslaulun jälkeen seurasi pastorin vaimon uuvuttavan pitkä puhe jostakin Vanhan Testamentin kappaleesta, jossa joku matkasi usein jonkun talon ohitse, ja sitten laittoivat siellä tätä matkaajaa varten oman huoneen jossa oli sänky, pöytä ja öljylamppu. Kai kyse oli jostain shunnamiittiläisestä naisesta, tai muuta sellaista, ja tästä sitten varmaan tunnin puhe. Opetus oli, että tulisi olla vieraanvarainen niille, joista näkyy, että ovat Jumalan asialla. Mielessäni lisäsin, että eikö tulisi olla KAIKKIA kohtaan vieraanvarainen, eikä vain tiettyjä, sillä sellaisella ajattelulla ja erottelulla jaamme ihmiset MEIHIN ja heihin. Suositaan omia, muista viis, niinkö?

Pastori halusi vielä erityisesti puhua minulle, ja siinä paasasi mikrofoniin, että taivas ja helvetti, ja tuomio tulee kun elämämme on päätöksessä, että minkä sinä valitset, ja tämä kulminoitui siihen, että kysyi minulta haluanko ottaa Jeesuksen sydämeeni ja pelastua. Uskonnollisiin juttuihin minua on varmaankin aika hankala nykyään manipuloida, tiedän hyvät vastaukset jo etukäteen ja voin sanoa mitä minulta odotetaan tai millä voin välttyä lisäharmeilta. Vastasin oikein kuuluvaan ääneen, että olen jo tehnyt niin (”I have done that already!”), johon ei pastorilla ollut enää sitten mitään kummempaa paasaamista. Hyvässä hengessä hymyillen homma pakettiin, ja loppulaulun aika. Tunsin, että oli kova jano ja hieman kurja olo, koska olin juonut aamulla vain kahvikupillisen ja syönyt kaksi makeaa leivosta, enkä yhtään juonut vettä, ja olin hikoillut pitkien housujen ja kuuman t-paidan takia jo aika lailla. Seurakuntalaisilla oli siinä kahvitilaisuus, mutta en lisää kahvia halunnut vaan pyysin pastorin vaimolta saisinko vain lasillisen vettä. Kylmä vesilasillinen yeki hyvää, ja saimme vielä pandesal-pullat mukaamme joita natusteltiin pois kävellessä.

Torilta ostettiin puolitoista kiloa katkarapuja. Sunnuntaisin ja keskiviikkoisin on oikein kunnon isot markkinat, mutta muina päivinä pienemmästi, että ei löytyisi ehkä niitä katkarapuja joka päivä. Ne saatuamme mentiin kodintavaraliikkeeseen, josta ostin viisikymmentä metriä punaista ohutta köyttä, jota ajattelin, että varmaan tulee tarpeeseen katosten ripustamisessa. Lisäksi ostin ison kerän muovinarua. Oli huvittavaa seurata, miten kolme asiakaspalvelijaa sekoili sen köyden mittaamisen kanssa ja miten isosta köysikerästä tuli kaamea solmuinen sekasotku. Joutuivat varmaan kolmeen kertaan mittaamaan sen pätkän minkä halusin ostaa.

Mukaan ostoskoriin tuli myös pari ladattavaa taskulamppua, yksi halpa diskovalo, muovisia muovimukeja sekä ostin myös 12m x 10m -kokoisen pressun, jolla tarkoitus kattaa sitten talon ulkopuolelle juhla-aluetta. Tunsin olevani vähän naatti jo kirkkoilusta ja shoppailusta, ja luulin, että otettaisiin seuraavaksi vain kolmipyörä takaisin kotiin. Kannoin jokseenkin painavaa pressupinkkaa pääni päällä molemmilla käsillä tukien, ja ulkona alkoikin sataa. Oltiin menossa kyytejä kohti, mutta Jennifer sanoikin, että ei meillä olekaan mitään lounaaksi saati illalliseksi. Ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin päin torialueelle. Siellä oli myyjät onneksi virittäneet pressuja katoksiksi, ja onneksi Jennifer tajusi ehdottaa, että parempi minun odottaa meidän ostosten kanssa katoksen alla suojassa kuin lähteä torille mukaan vielä ostelemaan ruokia. Odottelin siinä sitten tovin ostokset maahan laskettuna, ja katselin vain ympärilleni. Hurjasti ihmisiä oli liikkeellä.

Neidin palattua ruokaostosten kanssa mentiin kyydeille, ja minulta kysyttiin pystynkö istumaan moottoripyörän penkillä kuskin takana, kyllähän se passasi.

Sanoin filipinoksi jo matkalla Jenniferille, että ostan yhden oluen kiskalta. Kyyti ajoi meidät suoraan kiskan eteen, ja olisin ostanut yhden, mutta vaimo kysyi, että vain yhdenkö, jonka jälkeen suostuin, että okei, no, kaksi sitten. Jotakin kylmää juotavaa sentään, sillä sähköt olivat edelleenkin talosta poikki, ja jääkaappi lämpimänä. Perille päästyämme huitaisin molemmat oluet perätysten, ja tuntui, ettei vesisateet tai maan mutaisuus haitannut minua enää. Kävelin ulkona uimashorteissani sateessa, ja peseydyin isosta saavista ja kuuppaa käyttäen. Ehdin kuivata itseni ja vaihtaa kuivat jo ylle, kun huomasin, että Ariel jatkoi ulkona bambukehikon rakentamista. Rogelio ja hän olivat siis saaneet hienon työn aikaan jo meidän ollessa kaupungilla käymässä, tulevan näköinen kehikko jonka päälle tulisi sitten pressu.

Yhden kerran autoin siinä pitäen kiinni bambusta jonka Ariel vasaroi naulalla kiinni isompaan kehikkoon, ja pian sen jälkeen huomasin, että minusta ei ole mitään apua siinä, joten lähdin vain kävelemään sateessa maatilalla. Halusin katsoa missä lehmät ja vesipuhveli nyt olivat. Lehmät löytyivätkin nopeasti, ja niistä vanhempi emälehmä päästeli sateessa kantautuvia ömmäisyjä, ”Mmmmööö!”. Jonkin aikaa vastasin sille takaisin, ja selvästi sekä emälehmä, että se viisikuukautinen hieho höristivät korviaan ja kuuntelivat, että mitä ihmettä. Tovin tätä jatkettuani tajusin, että talolla olijat varmaan kuulivat pihalta nämä ömmäykseni, ja lopetin sitten, mitä lie tuumivat minusta! Jatkoin matkaani mutaisessa ja toisinaan sontaisessa hieman liukkaassa maassa edeten, kunnes pääsin kauempana olleen vesipuhveli luokse. Jäin siitä noin kolmen metrin päähän, sillä hän vaikutti hyvin aralta enkä halunnut häiritä häntä enempää. Jatkoin matkaani takaisin talon luokse, tyytyväisenä ja sateesta märkänä.

Katoksesta tuli hieno ja vaikutti oikein toimivalta, vaikka välillä tuli rankkoja sadekuuroja. Todella osaavia ja käteviä käsistään nämä filippiinot täällä maaseudulla! Nyt Gracen mies Jerome oli myös palannut tänne San Josesta työhommistaan. Hän ei osaa englantia, pelkästään filipinoa. Tervehtiessäni häntä sanoin hänelle filipinoksi, että on ilo tavata hänet. Onneksi osaan jo jonkin verran filipinoa, niin osaan jotakin pientä jutella. Esimerkiksi Jenniferin isälle Rogeliolle sanoin filipinoksi, että en voi juoda tanduayta sillä Jennifer ei pidä siitä. Hän nauroi makeasti vitsilleni. Muutamat rommilasilliset meni illalla, ennenkuin väki kävi yöpuulle täällä. Onneksi olin ostanut pari ladattavaa valoa lisää tänne, sillä illan aikana täältä meni myös jatkojohdolla tuodut sähköt poikki, täysi pimeys eikä mahdollisuutta ladata puhelinta enää. Toivottavasti maanantaina tilanne korjaantuisi.