Sedän farmilla ja joessa uimassa taas

Aamupäivällä lähdettiin polkua pitkin tienvarteen, ja oli paahtavan kuuma sää. Iho oli kauttaaltaan hiessä, ja pisarat vain valuivat. Pian päästiin tricyclen kyydissä Ilaures-barangayhin, josta sitten lähdettiin kävelemään Cangaranan-sillan ja -joen ylitse. Sillalla oli hyvin pituutta valtavan leveän joenuoman ylitse. Aurinko paisteli edelleen miltei suoraan yläpuolelta todella kirkkaasti ja kuumasti, mutta siltaa pitkin kävellessä kävi ihana vilpoisa tuulenvire. Tuota jokea pitkin suuret vesimassat vuorilta laskevat lopulta Sulunmereen, johon Panayn saari länsiosiltaan päättyy.

Pian joen ylitettyämme käveltiin maantieltä vasemmalle pientä mutaista tietä ja lopulta tultiin Jenniferin sedän eli Romeon maatilalle jossa hän asuu vaimonsa kanssa, ja muita sekalaisia sukulaisia toki myös. Meidät ohjattiin joen varteen katokseen talon viereen, jossa kävi myös tuulenvire joelta, ja emäntä Helen laittoi vielä katossa olevan tuulettimen päälle ja minut istutettiin suoraan sen alle jotta on mukava olla. Välipalaksi oli siinä tuoreista kookoksista mehua sekä valkoista sisusta ja leipää sokeroidun kookosmössön kanssa, ja onneksi myös kylmää vettä iso kannu.

Kun oltiin hengähdetty ja syöty kookosta (ja kun olin jo aivan täynnä tästä välipalasta), niin pöytään vasta alettiin kantamaan lounasta. Jenniferin Romeo-sedän vaimo Helen puhui hyvää englantia ja oli todella vieraanvarainen. Myös Romeo puhuu englantia mutta jokseenkin verkkaisemmin, ja kertoi että hän oli 26 vuoden aikana aiemmin reissaillut kauppahommissa Eurooppaan.

Syötyämme päätettiin Jenniferin kanssa lähteä joelle. Betoniseen rantatörmään oli tehty porrasaskelmat jonkin matkan päähän, joita pitkin päästiin laskeutumaan joenuoman pohjalle. Romeo-setä kertoi, että viisitoista vuotta sitten sadenkauden ja myrskyn tulvien aikaan joen vedenpinta oli noussut vain metrin päähän tuosta kyseisen korkean rantatörmän huipusta, sitten olisi tullut yli. Ihan käsittämätöntä millaisia vesimassoja on silloin liikkeellä, ja kyllä tämä ihan normaali sadekauden vedentulokin ylittää minun länsimaisen ja suomalaisen käsityksen, miten voi sataa näin paljon..

Sadekaudella tulvavaaran aikana ei tuonne varmaan saisi mennä, sillä kuulemma sieltä voi vyöryä yllättäen vesimassat ja viedä mennessään, ja monet ovat hukkuneet tuonne. Palattiin takaisin sedän maatilalle pian. Vähän aikaa vielä juteltiin, mutta sitten tuli aika tehdä lähtöä. Kun olin aiemmin Jenniferin avustuksella kysynyt Rogeliolta, että lähtisikö hän meidän kanssamme vuorella sijaitsevalle viljelykselle, niin nyt Romeo sanoi, että haluaa tulla myös kanssamme. Veljekset siis yhdessä, sanoin. Romeo halusi kyyditä meidät vielä paluumatkan tricyclellään, ja matkalla pysähdyttiin kun hän myi heidän maatilansa kananmunia yhteen puotiin kolme täyttä levyllistä, jokaisessa neljäkymmentä eli satakaksikymmentä kananmunaa. Perillä sanottiin heipat ja huomisaamuun.

Maatilalle entistä mutaisemmaksi käynyttä polkua käveltyämme ja lasillisen lämmintä olutta nautittuani, Jennifer sanoi, että miten voin juoda tuota lämmintä olutta, ja miksen osta kylmää lähiputiikista. Noh, kulautin loput lämpimästä sanmigistä hyvin nopeasti alas ja sanoin, että lähdetäänpä sitten. Eli uudelleen mutaiselle polulle ja takaisin tienvarteen, oluen vuoksi. Olihan tänään sentään perjantai, filipinoksi Biyernes, eli ”beerday”, olutpäivä (kuten Jennifer sanoi). Ostin kiskalta neljä puolen litran pulloa punaheppaa (muuta ei ollut), sekä sitten siskojenlapsille herkkuja, ja vielä pikkupullon tanduay-rommia, jos se vaikka sattuisi Rogeliolle maistumaan joku ilta.

Join perillä maatilalla yhden pullon kylmää red horsea, ja Rogelio oli olohuoneen lattialla istumassa rommipullon kera, ja kutsui minua mukaan. Join siinä yhden lasin rommia kun juteltiin, ja hän toi keittiöstä vielä kokkaamaansa possua särpimiksi. Vähän Jenniferin kanssa hääjutuista puhuttiin samalla, ruokajutuista lähinnä sillä näytti ettei välttämättä ole täällä seudulla katkarapuja saatavilla, joten vaihtoehtoinen ruoka on sitten naudanlihapata filippiiniläiseen tapaan.

Vettä satoi hurjasti kaatamalla taas, enkä usko että päivät tuosta mihinkään muuttuu. Aamupäivällä on aurinkoista, mutta iltapäivällä jo yhden aikaan saattaa alkaa sadella ja se siinä sitten iltapäivän ja alkuillan mittaan yltyy semmoiseksi Raamatun vedenpaisumuksen sateeksi jolloin on parasta olla jossain sisällä.

Kaikesta vedestä ja mudasta huolimatta nautin täällä olostani suunnattomasti, ja koen olevani tervetullut. Jenniferin vanhemmat ovat mainioita, siskot avuliaita ja hauskoja, siskojen lapset todella söpöjä, ja sisko Gracen mies Jerome tulee kuulemma lauantaina nyt takaisin San Josesta työhommista, joten tapaan hänetkin kun aiemmin vain sisko Romelynin miestä Arielia tullut nähtyä täällä.

Suunnitelmana on siis lähteä aikaisin huomenna aamulla vuorella sijaitseville viljelyksille Jenniferin isän Rogelion ja sedän Romeon kanssa. Toivottavasti ehdittäisiin sieltä pois ennen kuin kaatosateet alkavat.