Bugasong ja Jenniferin perhe

Sain nukuttua laivassa ihan hyvin kuutisen tuntia, kiitos unimaskin ja sen päälle asettamani pienen kevyen pyyhkeen sekä korvatulppien. Heräsin joskus puoli viiden aikaan aamulla, ennen auringon nousua. Laiva oli saapumassa Caticlanin satamaan Panay-saarella. Monien muiden tapaan kävin laivan kannella katsomassa hetken kaunista auringonnousua. Jennifer oli ostanut meille kahvit laivan kanttiinista.

Laivasta päästyämme odoteltiin vain tovi satamassa ennen kuin bussimme tuli, ja matka jatkui heti kun oltiin kyydissä. Antiquen provinssin rantatietä ajeltiin parisen tuntia vielä, vasemmalla puolella riisipeltoja joiden takaa näkyi nousevan vuorten kukkuloita, ja kauniin maiseman rikkoi välillä tienvarteen rakennetut talot ja kaupat. Oikealla puolella avautui näkymät toisinaan myös riisipelloille ja asumuksiin, mutta välillä myös suoraan rantaan ja merelle.

Hyppäsimme bussista Ilaures-nimisen barangayn kohdalla bussista Bugasongissa, ja siitä päästiin suoraan tricyclen kyytiin kimpsuinemme. Kolme pakaasia meni tricyclen katolle. Jenniferin luokkatoverin veli sattui olemaan siinä, ja tunnistamaan hänet iloisesti morjestellen. Huristeltiin tovi, kunnes oltiinkin perillä, tienvarressa bambuaidan vieressä portin kohdalla. Jennifer huomasikin jo, että hänen isänsä sekä siskon mies kävelivät juuri siihen meitä vastaan ja kantoavuksi. Seurasi hieman tasapainoa ja tarkkaavaisuutta vaatinut kävely riisipeltojen penkereitä pitkin muutaman naapurin ohitse paikoitellen mutaista polkua pitkin Jenniferin vanhempien ja siskojen maatilalle. Yhdessä vaiheessa keskellä polkua otti päivälepoa lehmä.

Perille päästyäni ja rinkan selästä saatuani tervehdin Rogeliota eli Jenniferin isää kädestä pitäen sekä perinteisellä vanhemmalle kunnioitusta osoittavalla mano po -tervehdyksellä, jossa vanhemman käsi viedään omalle otsalle samalla hieman kumartaen. Toistin tervehdyksen Jenniferin äidille Melindalle. Meidät ohjattiin tuttuun tapaan pian saapumisen jälkeen ruokapöytään johon oli katettu riisiä, nuudeliruokaa sekä dynamiittiä, eli kevätkääryleitä joissa oli sisällä vihreä pitkä chili. Kylmä vesi maistui taivaalliselta sillä päivän kuumuus toi hien ihon pintaan. Ruokailun jälkeen jaoimme tuliaisia, ensiksi tottakai siskojen lapsille herkkuja eli keksejä ja karkkeja, jotka olivat todella mieluisia tuliaisia. Jenniferin siskot ja heidän miehensä saivat puiset kuksat, äiti suklaata, isä myöhemmin sianruokaostoksiltaan palattuaan Marttiinin Lapinleuku-puukon luukoristein sekä pienen pullon jaloviinaa.

Päätettiin yhteistuumin lähteä joelle uimaan Jenniferin siskojen ja siskojen lasten kanssa. Nuoremmat siskot Romelyn ja Grace, sekä heidän lapsensa Bebe, Jacob ja Yang-Yang olivat mukanamme, ja mentiin takaisin tien varteen mistä aluksi poikettiin yhden naapurin luota suoraan joenvarteen. Tämä ei ollut hyvä idea, sillä joenuoma oli siltä kohdin hyvin hiekkainen ja mutainen, ja upposimme kukin kerrallamme polvia myöten mutaliejuun. No, vaatteet hieman menivät mutaan, mutta pääsimme sieltä pois, ja takaisin tien varteen. Käveltiin vähän pidemmälle, muutaman pienen sari-sari -puodin ohitse läheiselle sillalle, jonka kupeesta laskeuduimme joen luokse taas. Täällä uoma oli kivikkoa, ja pääsimme kulkemaan todella leveän jokialueen keskelle, ja lopulta itse kovasti virtaavan joenuoman luokse. Kastauduimme uoman rannassa vain, sillä jo muutaman askeleen päässä virta oli jo niin voimakas, että olisi vienyt nopeasti mennessään ellei pitänyt käsillä tai jaloilla pohjan kivistä kiinni tukevasti.

Vesi oli lämmintä, mutta välillä sieltä tuli myöskin viileämpiä virtauksia jotka tuntuivat ihanan vilvoittavilta helteessä. Lapset rakastivat pulikoida vedessä, ja heistä lähti naurua ja riemunkiljahduksia.

Perille päästyämme olikin lounas katettu jo, ja taas syömään. Nyt oli tarjolla isä-Rogelion valmistamaa tinolang manokia, eli eräänlaista kanasoppaa jossa on mukana moringanlehtiä ja papaijaa.

Talon kylpyhuoneessa pesu saavin viileällä vedellä tuntui ihanan vilvoittavalta myöskin. Tallusteltiin pihamaalla katselemassa paikkoja vähäsen. Nähtiin Rogelion toinen vesipuhveli sekä lehmä, possut possulassa, kukko ja kanoja pihamaalla. Toinen sisko ja siskon mies eli Romelyn ja Ariel ovat hankkineet omat kaksi lehmää tänne heille, joista nuorempi on vain viisikuukautinen. Ei tarvita ruohonleikkuria täällä, kun nuo märehtijät hoitaa homman!

Sähköt täällä on ollut poikki nyt kaksi päivää sillä jossain on kaatunut puu sähkölinjan päälle. Meiltä molemmilta oli kännykköjen akut finaalissa, mutta onneksi niitä sai ladattua naapurissa jonne tulee sähkö toista kautta ja siellä toimii. Toivottavasti linja saadaan pian korjattua.

Pimeä laskeutui vähän ennen seitsemää täällä, ja oltiin muutaman taskulampun varassa. Ariel toi myös lamppuöljyllä palaneen liekin tuomaan valoa olohuoneeseen. Sitten miehet korkkasivatkin suomalaisen jaloviinan jota maisteltiin jutustelun lomassa, ja viereen ilmestyi pian paikallinen tanduay-rommi. Jaloviina maistui kokonaan ja sai kehuja, ja rommista meni yli puolet. Vaikka ei ollut sähköjä niin ilta oli tunnelmallinen ja lämmin. Lapset valvoivat ja leikkivät vielä, nauraen ja välillä kiljahdellen. Ulkona satoi kovasti ja peltikatosta lähti komea ropina. Oli mukava viettää iltaa niin, että olimme kaikki kokoontuneet yhteen huoneeseen. Juttelin filipinoa minkä osasin, ja saatoin oppia myös sanat ”kyllä” ja ”ei” tällä paikallisella kielellä eli karayalla jota Jenniferin perhe puhuu. Onneksi filipinoa osaavat myöskin. Sade lakkasi jossain vaiheessa, ja sitten olikin aika toivotella hyvät yöt.

Otettiin vielä Jenniferin kanssa iltapesut kylppärissä, ja viriteltiin sängyn yläpuolelle moskiittoverkko estämään verenimijöiden yritykset. Täällä kuuluu vain trooppisen metsän yöäänet, siritykset ja viserrykset, sekä toisinaan katolle puusta putoava vesipisara. On todella iso muutos tulla tänne tuon suurkaupungin ylellisen asunnon jälkeen, kuin kaksi eri maailmaa, mutta niin se on, kaupungissa on eri meno kuin maaseudulla. Olen kiitollinen, että saan kokea tätä aitoa maaseutulaisten perhe-elämää täällä kauniissa paikassa.