Päivä täynnä istumista ja odottamista

Aamulla oltiin molemmat ylhäällä jo 6:20, ennen hälytystä mikä olisi ollut klo 7:30. Hyvä, että noustiin aiemmin, sillä meni tovi ennen kuin saatiin autokyyti ja maanantaiaamun liikenne myös hidasti matkantekoa bussiterminaalille sen jälkeen kun olimme tiputtaneet majapaikan avaimen sen asunnon postilokeroon talon postihuoneessa.

Matkustajat hätisteltiin bussista jossain väliterminaalissa odottelemaan, että matkanjärjestäjät käyvät tankkaamassa bussin ja itsensä. Siinä vierähtikin sitten kolmisen tuntia mitä saatiin odotella istuskellen terminaalirakennuksen ulkopuolella seinustan penkeillä kuumuudessa. Oli siinä kuitenkin katoksen varjo missä istua. Aloin jo epäilemään, että oltiinko jotenkin muka missattu bussimme, että emme olisi sitä huomanneetkaan. Minä olin ottanut nopean turistikuvan terminaaliin tultuamme missä näkyi bussimme, mutta ei sen rekkaria koska se oli jonkun rakenteen peitossa. Jennifer kuitenkin oli painanut rekkarin muistiinsa ja muisti sen aivan oikein. Matka pääsi jatkumaan sitten vihdoin ja viimein.

Matka jatkui taas, hieman. Seuraavaksi bussi parkkeerasi johonkin terminaalin takaparkkikselle, missä odoteltiin varmaan puolisentoista tuntia lisää, bussi toki koko aika käynnissä jotta ilmastointi pelaa. Bussin pienistä telkkariruuduista tuli jotain toinen toistaan huonompia elokuvia mitkä ei kiinnostaneet ollenkaan, mutta silti niitä sitten välillä katsoi, sillä ei ollut oikein muutakaan tekemistä. Jennifer torkkui söpösti olkapäätäni vasten useaan kertaan.

Lopulta matka jatkui jälleen, nyt ihan Batangasin laivaterminaalille saakka. Saatiin laivaliput kouraan, ja käveltiin bussista laivaterminaaliin sisälle. Siinä oli ensimmäinen turvatarkistus, olin ojentamassa reppuani jo virkailijanaiselle tarkastettavaksi lippalakkini kourassa nöyränä, mutta hän viittoikin minut vain eteenpäin sisälle. Ehkä siksi, että takanani näkyi pitkä jono muitakin tulijoita. Terminaalissa oli suuri määrä erilaisia ruokakojuja yms puoteja, ja ostettiin vain vesipullo ennen kuin jatkettiin matkaa varsinaiseen turvatarkastukseen. Siinä käsimatkatavara läpivalaistiin ja mentiin nyt jo toisen kerran metallinpaljastimen läpi. Piippauksesta huolimatta viitottiin vain eteenpäin ilman kummempia ihmettelyitä, ja repun sai napattua myös heti mukaan.

Turvatarkastuksen jälkeen oltiinkin suuressa odotushallissa, ja etsittiin meille istumapaikat. Saatiin istua ja odotella taas hieman reilu tunti. Kertaalleen vaihdettiin paikkoja lähemmäs porttia, ja toisella istumakerralla Jennifer oli johdattanut meidät istumaan vanhuksille, raskaana oleville ja vammaisille varatuille paikoille. Kun huomautin asiasta kikatti hän, että noniin, raskaana oleville, hehe.. (ei ole vielä kyllä) Siinä huomasin vieressäni istuneen vanhemman paapan, joka lauleskeli lauluja puhelimestansa tulevan musiikin tahtiin, oli hyvin hellyyttävä ja sydämellinen ilmestys hän.

Kaiuttimista ehti tulla kuulutus, jonka mukaan laivamme lähtö olisi siirtynyt puolellatoista tunnilla iltayhdeksään, joka sai aikaan odottajista kohahduksen ääneen. Onneksi kuitenkin pian tuli uusi kuulutus, että laivaan pääsee nyt.

Olin varannut pikkureppuuni mukaan kevyen hupparitakin, jos laivassa tulisi kylmä. No, en usko, että sille on käyttöä, koska täällä on kuuma ja on ihan hikinen olo vaan. Noh, toimii vaikka päänalusena.

Saa nähdä miten täällä tällä kertaa saa nukuttua. Mulla on kyllä uninaamio ja korvatulpat mukana, mutta enemmän uskon, että tämä kuumuus ja hikinen olo haittaa unta. Kuten Jenniferille filipinoksi aiemmin bussissa jo totesin: ”Mahirap ang biyahe sa probinsya” (vaivalloinen on matka provinssiin).