Saapuminen ja ensimmäinen ilta
Lennolla oli välilasku Qatarin Dohassa, jossa menin suoraan portille, ja ihan hyvä niin koska ei siinä kamalasti ylimääräistä vaihtoaikaa jäänyt. Nyt lähes kaikki matkustajat olivat filippiinoja, ja kun koneeseen alkoi päästä hihkaisin ääneen ”Tara na!” eli että nyt mennään. Pitivät minua varmaan hulluna. Koneessa vieressäni istui söpö nuoripari Sorsogonista, ja juttelin heidän kanssaan jotain vähän filipinoksi sekä englanniksi. He alkoivat katsoa jotain elokuvaa samanaikaisesti, kumpikin omasta ruudustaan ja kuulokkeista. Elokuva oli ilmeisesti liian tylsä tai poika oli väsynyt, ja hän nukahti jo elokuvan puolessa välissä. Kun hän heräsi, kysyin filipinoksi että nukuitko hyvin, ”Natulog ka ba nang mahimbing?” Kun taas myöhemmin itse nukuin, tai yritin nukkua koneessa, ja avatessani silmäni hän hihkaisi minulle, että ”Magandang umaga!” eli hyvää huomenta pilke silmäkulmassa. Koneen vessajonossa hän päästi minut ohitsensa ensiksi vessaan, kiitin häntä yläläpsyllä.
Manilassa Ninoy Aquinon kansainvälisellä lentokentällä eli NAIA:lla kestikin sitten pitkään, ensiksi kone joutui odottelemaan parkkipaikkaa terminaalilta, koneesta päästyäni reipasta tahtia Immigrationiin jonottelemaan ja sinne syntyikin tosi pitkä kiemurteleva jono, ja varmaan meni lähemmäs puolisen tuntia siinä. Kun tuli lopulta vuoroni oli virkailija mukava, kysyi matkani tarkoitusta mihin vastasin että loma, ja noh, myöskin avioliitto ja kerroin että vihkiminen tapahtuu sitten provinssissa Antiquessa, mutta (tuleva) puoliso asuu kyllä ihan täällä Mandaluyongissa. Virkailija onnitteli ja nakkasi passini minulle takaisin.
Seuraavaksi piti sitten saada rinkkani liukuhihnalta, ja pelkäsin että siinä kestäisi melkein tunti, viimeksi taisi mennä 45 minuuttia ja luulin, että koko rinkkaani ei tule. Tällä kertaa oli sitten onnea kai, sillä sain melko nopeasti rinkan hihnalta, vain ehkä 10 minuuttia odottelua. Rinkka selkään, käsimatkatavarana kulkenut pienempi reppuni olalle ja ulos tuloaulaan. Nappasin automaatilta heti kymppitonnin pesoja, noin 192 euroa, ja sitten ulos terminaalirakennuksesta.
Jennifer löytyi nopeasti, ja tovin päästä hänen aiemmin käyttämänsä taksikuski tuli nappaamaan meidät. Matka ilmastoidussa taksissa tuntui mukavalta, ja ilta oli jo hämärtynyt Manilassa. Matkaväsymys painoi minua sillä en ollut nukkunut kunnolla lennolla. Majapaikassa aulassa meitä odottelikin jo Joe, ja noustiin hissillä tornitalon 48. kerrokseen. Asunnossa odotti iso hedelmätarjotin, proseccoa jäissä ja upea iso kukkakimppu onnittelukortin kera.
Lähdettiin siitä melko pian iltakävelylle kun piti jotain aamiaisjuttuja ostaa, joten Pasig-joen ylitse Makati-Mandaluyong -siltaa pitkin Makatin puolelle ja lähimpään 7-eleveniin eli pikkukauppaan mistä löytyy kaikenlaista tarpeellista.
Kovin myöhään ei jaksanut valvoa, pitkä matka takana rasitti ja uni tuli sitten kyllä nopeasti, oli ihana päästä isoon kunnon sänkyyn pehmeine tyynyineen lentokoneen jälkeen. Pidin kuulemma kovaa ääntä nukkuessani.